Neuvostoliiton vankileirit, pahamaineinen gulag, muodostivat mittasuhteiltaan valtavan ja luonteeltaan kyynisen rangaistusjärjestelmän, joka eli kyseenalaista kukoistuskauttaan Stalinin vallan aikana. Kansainvälisesti tunnetuin gulagia koskeva kirjallinen esitys on epäilemättä Aleksandr Solsenitsynin Vankileirien saaristo. Sittemmin, neuvostojärjestelmän romahtamisen jälkeen ja arkistojen avauduttua, aiheesta on kirjoitettu runsaasti, mutta täsmällisiä tietoja esimerkiksi leireillä kärsimään joutuneiden määristä ei ole käytettävissä. Paljon on vielä kertomatta.
Suomalaisnuorukainen Niilo Koljonen joutui 1940-luvun lopulla vankileireille Siperiaan viideksi vuodeksi. Hän selvisi hengissä, ja kotiin päästyään hän laati ensimmäisenä suomalaisena kartoituksen omista ja muiden suomalaisten leirikokemuksista. Suojelupoliisi takavarikoi käsikirjoituksen ennen kuin hän ehti lähettää sen ulkomailla julkaistavaksi. Nyt, miltei 60 vuotta myöhemmin, Koljosen raportti julkaistaan historioitsija Erkki Vettenniemen laajalla taustoituksella ja kommentaarilla varustettuna.
Vankileiriraportti on järisyttävää luettavaa kaikille maamme lähihistoriasta ja henkiinjäämisvietin voimasta kiinnostuneille.
