Kirjassa tarkastellaan maatilayritysten monialaistumisen edistämistä sekä sitä koskevien keskeisten politiikkojen näkökulmasta että kuntatason politiikassa. Empiirisesti ankkuroidusta asetelmasta käsin arvioidaan, millainen monialaisen maatilayrittäjyyden ja sen edistämisen asema voisi olla maaseudun kehittämisessä, ja mitä edellytyksiä ja rajoitteita politiikalla on edistää maatilojen monialaistumista. Tutkimuksen metodinen lähtökohta on sosiaalipsykologiassa kehitellyssä laadullisessa asennetutkimuksessa, jonka taustalla on ajatus todellisuuden argumentatiivisesta ja potentiaalisesti kiistanalaisesti luonteesta. Se sopii yhteen myös politiikan tutkimuksen retoristen suuntausten kanssa, joissa politiikka nähdään viime kädessä vaihtoehtojen tunnistamisena ja punnintana. Ydinaineistona tutkimuksessa on tapauskunniksi valituilla alueilla, Mäntyharjulla Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalan Liperissä vuonna 2004 ja 2005 tehdyt 23 yksilöhaastattelua ja 6 ryhmähaastattelua. Politiikkaohjelmien tarkastelu osoitti, että valtakunnan politiikassa monialaisuuden edistäminen on vaarassa jäädä eräänlaiseksi väliinputoajaksi: maaseutupolitiikassa se liudentuu erittelemättömäksi osaksi yleistä maaseudun yritystoiminnan edistämistä ja "elinkeinojen monipuolistamista" pois alkutuotannosta, ilman että maatila­yhteyden merkitystä noteerataan. Maatalouspolitiikan kansallisissa linjauksissa se puolestaan pidetään politiikan marginaalissa. Tapauskunnissa taas maatilayritysten monialaistumisen edistäminen erottuu selvästikin omanlaatuisenaan kehittämiskohteena osana elinkeinopolitiikkaa ja kuntien maaseudun kehittämispolitiikkaa. Se ei ole kuitenkaan kiinteä osa muuta pienyrittäjyyden edistämiskenttää, vaan pikemminkin siitä erillinen saareke. Samoin, vaikka maatilojen monialaistumisen kehittämiskeinot usein leikkaavat kuntastrategiaa, sen edistäminen on useimmiten sattumanvaraista. Edistämisen ohella kunnissa esiintyy lisäksi myös varauksellista suhtautumista maatilojen monialaistumista kohtaan. Yksilöön kohdistuvat toimet hallitsivat edistämisen keinovalikoimaa. Kunnissa osataan hahmottaa, että maatilojen yritystoiminnan monialaistumiseen tarvitaan yksilö, suotuisat olosuhteet, ja yksilöä aktivoivia, valmentajanomaisia toimijoita. Toimintaympäristöön kohdistuvassa kehittämisessä korostetaan verkostoitumisen tärkeyttä, mutta ei yrittämisen mahdollisuusrakenteita kuten innovaatioympäristöjä tai osaamiskeskittymiä. Mahdollisuusrakenteisiin kohdistuvan kehittämisen korkeampi kynnys saattaa olla yhteydessä elinkeinopoliittisten valintojen ja poisvalintojen tekemisen vaikeuteen. Maatilayritysten monialaisuus on yksi maatalouden muutoksen ja maaseutusuhteen ilmentymä, jossa on edelleen runsaasti kartoittamattomia paikallislähtöisen kehittämisen mahdollisuuksia.