Maa- ja elintarviketalous 60. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää perusmuokkausmenetelmien satotasot, taloudellinen tulos tilakokoluokittain sekä optimaalisen perusmuokkausmenetelmän ja viljelykasvien yhdistelmä maalajeittain. Tutkimuksen satoaineistona käytettiin MTT:n tekemiä perusmuokkausmenetelmien vertailukokeita. Perusmuokkausmenetelmien satotasojen estimaatit olivat varsin samantasoisia. Estimaattien erot olivat pääsääntöisesti keskivirheiden rajoissa. Satotasoerojen vaikutus viljanviljelyn tuotantokustannuksiin kartoitettiin kannattavuuskirjanpitoaineiston viljatilojen pohjalta vuodelta 2001. Pienimmässä, 38 peltohehtaarin, tilaryhmässä rehuviljoja (ohraa tai kauraa) viljeltäessä alhaisin nettotappio saatiin yleensä kevennettyjä (kultivointi tai lapiorullaäes) perusmuokkausmenetelmiä käytettäessä. Kevätvehnällä kultivointi näyttäisi tuovan hieman kyntöä pienemmän nettotappion. 75 hehtaarin tilaryhmässä kultivointi ja sänkikylvö tuottivat yleensä parhaan taloudellisen tuloksen rehuohralla ja -kauralla. Kevätvehnällä päästiin kultivaattorilla parhaimpaan taloudelliseen tulokseen hiuesavella, kun taas hietasavella kyntö näytti tuovan suurimman nettovoiton. 125 peltohehtaarin tilaryhmässä sänkikylvö tuotti rehuviljoilla korkeimman nettovoiton. Kevätvehnää viljeltäessä kyntö näyttäisi tuovan suurimman nettovoiton hietasavella, kun taas hiuesavella saatiin kultivaattorilla parhain taloudellinen tulos. Maksimaalista tuoton odotusarvoa valittaessa havaittiin, että riskihakuinen viljelijä valitsee kevätvehnän viljelyn, kun vaihtoehtoina olivat kevätvehnä, kaura ja rehuohra. Optimaalinen perusmuokkausmenetelmä riippuu tilakoosta, aiemmasta konekannasta, maalajista sekä viljelijän riskiasenteesta. Valintaa tehdessään viljelijän tulisi peilata hallussaan olevia maalajeja viljelykierto huomioon ottaen. Perusmuokkausmenetelmän valinta on siten aina kompromissi