Mitä yhteistä on Urho Kekkosella, Pekka Kuusella ja Martti Joenpolvella? Heidän elämäntyönsä punoutuvat yhteen tässä Juha Drufvan teoksessa.
Tämä ei ole nopeatempoinen toimintajännäri, vaan kuvaus määrätietoisen työläisnuorukaisen noususta vuosina 1956–82 Suomen Tsehoviksi kutsutuksi romaanikirjailijaksi ja novellin mestariksi.
Käkisalmella 1936 syntyneen, vuodesta 1944 Nokialla asuneen Joenpolven kirjailijan vuodet osuivat tismalleen yhteen toisen tasavallan, Urho Kekkosen presidenttikausien ja suomalaisen hyvinvointivaltion syntymisen ajanjaksoon.
Pekka Kuusen syksyllä 1961 ilmestynyt ”60-luvun sosiaalipolitiikka” käynnisti hyvinvointivaltion rakennushankkeen ja antoi sille selkeän suunnan presidentti Kekkosen viitoittamalla tiellä. Suomi muuttui kohisten agraarista maanviljelysyhteiskunnasta palvelu- ja teollisuusyhteiskunnaksi kun samaan aikaan lähes puoli miljoonaa suomalaista ruotsalaistui.
Joenpolven teosten henkilöt elävät mukana yhteiskunnan nopeissa muutoksissa. Toiset sopeutuvat sujuvasti, toiset tarrautuvat menneisyyteen.
Teosten päähenkilö on useimmiten keski-ikäinen, 1930-luvulla syntynyt mies. Ammattien kirjo on moninainen, miesten sisäiset ongelmat ovat hyvin samantapaiset. Useimmiten taustahahmoiksi jäävät naiset eivät kipuile miesten tavoin, heillä elämän arki ja juhla vaihtelevat jouhevasti.
Miehen suhde naiseen on ongelmallinen, usein feminiinisen ja maskuliinisen kulttuurin erot kärjistyvät naisen vapauspyrkimysten seurauksena.
Sodanjälkeisen miehisen fyysisen näyttökulttuurin teho hiipui muuttovirran kulkiessa Ruotsiin, maalta kaupunkiin. Miehet vieraantuivat arjesta naisia helpommin uudis- ja jälleenrakentamisen loppumisen myötä.
Miehellä oli vaikeuksia asettua paikoilleen kerrostalon tai omakotitalon ”kulutuskulttuurin polttopisteeseen”, olohuoneeseen, kun kotityöt olisi pitänyt jakaa vaimon kanssa tasapuolisesti.
Kuitenkin hyvinvointivaltion rakentaminen, koulutus ja teknologian kehitys etenivät, elämä kulki eteenpäin, työt ”naisistuivat”, sukupolvet vaihtuivat.
Välisukupolvea edustava ”joenpolvelainen” kirjailija kyselee, mitä merkitystä kirjallisuudella ja taiteella on kaiken tämän keskellä. Hän pelkää jämähtävänsä paikoilleen byrokratian, sotaveteraanien ja suurten ikäluokkien väliin: ”Elämä on olosuhde, elämä myydään ja ostetaan palatarjouksina. Siinä on palan rajallinen maku, joka ei liity toisen palan makuun, ja niin jää elämän kokonaisaromi tuntematta.”
Joenpolvi julkaisi syksyllä 1959 ensimmäisen romaaninsa ”Kevään kuusi päivää.” Suomi oli tuolloin hyvin erilainen maa kuin syksyllä 1982, kun Joenpolven kahdestoista teos ”Kauan kukkineet omenapuut” näki päivänvalon. Tosin maailman ongelmat siirtymisenä sodasta ja kahnauksesta toiseen näyttäytyivät samantapaisina kuin nykyäänkin.
Joenpolven vuosien 1956–82 kirjeenvaihto aikansa kovimpien kustannustoimittajien ja kirjailijoiden kanssa sekä päivälehtien laaja kirjallisuuskritiikki yhdessä Joenpolven haastattelujen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kanssa luovat elävää ajankuvaa kirjailija Martti Joenpolvesta sekä aikansa suomalaisesta kirjallisuus- ja kulttuurielämästä.
Juha Drufvan Elämän turhuuksien kehän toinen osa ”Martti Joenpolven tuotanto 1983–97”, ilmestyy Joenpolven 90-vuotispäivänä huhtikuussa 2026.
