Toisen maailmansodan jälkeen raivatuilla sadalla tuhannella pienyrittäjyyteen perustuvilla uudistiloilla ei ratkaistu suomalaista liikaväestöongelmaa. Pysyvimmän ratkaisun ”sosiaaliagrarismiin” tukeutuneelle Suomelle tarjosi Ruotsi työllistämällä 400 000 kehitysalueilta lähtenyttä puutteenpakenijaa.

Iisalmelaisen Eino Säisän (1935–88) kuusiosainen romaanisarja ”Kukkivat roudan maat” kuvaa vuosien 1945–70 uudisraivaamisen ajanjakson Kurensalmen kyläläisten elämäntarinoiden kautta.
Vieremäläinen kansankirjailija Kauppis-Heikki (1862–1920) luotasi romaaneissaan ja tarinoissaan pohjoissavolaisen maaseudun kehityskulun syväjuonteet 1850-luvulta lähtien. Löytyykö hänen tuotannostaan vihjeitä edessä olevasta maaseudun kriisistä?

Molemmat kirjailijat olivat lähtöisin maaseutuköyhälistöstä. Heidän kirjailijakehityksensä vanavedessä muotoutui Suomi-niminen Euroopan vaivaishuone vaivaiskoivutasavallan kautta hyvinvointivaltioksi.

Tämä muodonmuutos koitui toisille onneksi ja monille traagisen vaivalloiseksi elämänkohtaloksi.
Tässä teoksessa tarkastellaan Kauppis-Heikin ja Eino Säisän tuotantojen kautta, miten raha ja teknologia muuttivat maalaisihmistä, sekä kaupunkilaisten ja maalaisten välisiä suhteita. Millainen vaikutus teknologian, tiedonvälityksen ja taiteen kehityksellä maaseudulla oli.

Entä miten maaseudun niukat elinolosuhteet vaikuttivat tilallisten ja mökkiläisten, sekä piikojen ja renkien välisiin seksuaalisiin ja poliittisiin asetelmiin?

Onko Kauppis-Heikin ja Eino Säisän teoksista hahmoteltavissa suuri runebergiläistopeliaaninen suomalaisuuden linja vai pelkästään hätäistä poliittiskristillistä hakuammuntaa yksipuoliseen maataloustuotantoon perustuvassa periferiassa.

Sadan vuoden työteliäisyys on jatkoa Juha Drufvan (s. 1955) vaihtoehtoista suomalaista kulttuurihistoriaa käsitteleville teoksille Suomenhevosen ilonpidon mahdollisuuksista (2017), sekä Paimenpojasta filosofian professoriksi (2022) teoksille.