Isolahti Mika | Akateeminen Kirjakauppa

Viljojen suorakylvö on todettu toimivaksi ja kustannuksia säästäväksi menetelmäksi Etelä-Suomessa järjestetyissä kokeissa. Tämän tutkimuksen tavoitteina oli selvittää, miten suorakylvömenetelmä soveltuu pohjoisen Suomen maaperä- ja ilmasto-oloihin, miten karjanlanta soveltuu suorakylvöön ja miten suorakylvö onnistuu, kun kylvetään nurmen jälkeen. Tutkimusta varten perustettiin keväällä 2003 kolme kolmevuotista ohran suorakylvökoetta hieta- ja multamaille. Kokeissa verrattiin syys- ja kevätkyntöä suorakylvöön. Lannoituksena käytettiin joko naudan lietelantaa tai väkilannoitetta. Suorakylvetyn ohran kasvuunlähtö oli yleensä hitaampaa kuin kyntäen muokatun, mutta erot tasoittuivat kasvukauden edetessä. Suorakylvetyn ohran sadot olivat yleensä samaa luokkaa kuin kynnetynkin, mutta yhdellä koepaikalla jäätiin kahtena vuotena kolmesta 10–15 % pienempään satoon. Joinain vuosina suorakylvetyn sadon laatu oli hieman heikompi, joinain vuosina hieman parempi kuin kynnettyjen ruutujen sadon laatu. Nämä tulokset ovat hyvin samansuuntaisia kuin Etelä-Suomen suorakylvökokeista saadut tulokset. Ennen suorakylvöä levitetyn lietelannan liukoisesta typestä haihtui ilmaan noin 75 %. Vastaavasti kynnetystä ja äestämällä mullatusta lietelannasta typen haihtuminen oli hyvin vähäistä. Siten joinakin vuosina suorakylvettyjen ja lietteellä lannoitettujen ruutujen sato jäi 20–40 % kynnettyjä ruutuja pienemmäksi. Suorakylvössä lietteen sisältämä fosfori kertyi maan pintaan, jolloin se voi olla alttiina huuhtoutumiselle. Suorakylvökoneen lannan multausteho ei siis ole riittävä. Juolavehnän torjunnalla oli myös suuri merkitys. Mikäli torjuntaa ei tehty säännöllisesti, suorakylvetyn koejäsenen sato pieneni jo toisena koevuonna yli 40 %. Kun nurmen lopetus oli tehty huolellisesti glyfosaatilla, viljan suorakylvö onnistui siihen hyvin.