Maa- ja elintarviketalous 9. Peltojemme ongelmallisimmat kestorikkakasvit ovat juolavehnä, pelto-ohdake ja peltovalvatti. Ne ovat runsastuneet varsinkin 1990-luvulla. Nämä rikkakasvit menestyvät viljapelloilla, koska ne lisääntyvät voimakkaasti kasvullisesti juurten ja juurakoiden avulla, kilpailevat menestyksekkäästi kasvutilasta, sietävät muokkausta ja leviävät muokkausvälineiden mukana. Kestorikkakasvit aiheuttavat rikkakasviyksilöä kohti selvästi enemmän sadonmenetyksiä kuin yksivuotiset siemenrikkakasvit. Juolavehnän, pelto-ohdakkeen ja peltovalvatin kemialliseen torjuntaan on olemassa tehokkaita torjunta-aineita. Niiden valintaan ja ruiskutusajankohtaan on kuitenkin kiinnitettävä huomiota. Monesti näitä rikkakasveja torjutaan ruiskutuksilla liian aikaisin. Kemikaalittoman torjunnan kulmakivi on kunnollinen viljelykierto, jossa on mukana monivuotinen, usein niitettävä nurmi. Tällöin pelto-ohdake ja -valvatti eivät yleensä pääse lisääntymään haitallisesti. Rikkakasveja tehokkaasti varjostava viljelykasvi on oleellinen osa torjuntaa. Syysmuokkauksessa paras yhdistelmä on sadonkorjuun jälkeinen sänkimuokkaus, jota seuraa myöhäinen kyntö. Sänkimuokkaus pilkkoo juuria ja juurakoita sekä yllyttää ne kuluttamaan vararavintoja uuteen kasvuun. Myöhäinen kyntö hautaa sitten heikentyneet juuret ja juurakot. Kestorikkakasvien kemikaaliton torjunta on tehokkainta, kun niitto tai muokkaus tehdään kasvin juurten ja juurakoiden ollessa heikoimmillaan eli kompensaatiopisteessä. Tällöin juuriston ja juurakon vararavintoa on kulutettu kasvuun ja lehdet ovat yhteyttäneet melko vähän. Avokesannointiin voidaan käyttää joko väsytystaktiikkaa kompensaatiopisteessä tapahtuvilla muokkauksilla tai kuivatustaktiikkaa, jossa kestorikkakasvien juuret vedetään pinnalle kuivumaan. Väsytystaktiikka on Suomen oloissa yleensä varmempi vaihtoehto. Rikkakasveja voidaan torjua viljan riviväleistä myös harauksella. Tässä julkaisussa käsitellään myös talven vaikutusta ja biologista torjuntaa sekä esitetään yhteenveto tutkimustarpeista.
