Teoksen viisi erillistutkimusta käsittelevät oikeusteorian keinoin oikeuslähdeopin ongelmaa oikeustieteessä, ennakkoluulon käsitettä, juristin hermeneutiikkaa, Kaarlo Tuorin kriittisen oikeuspositivismin sedimentaatiosuhdetta sekä ymmärtämisen ja hyväksynnän kielenilmiöitä normatiivisessa tieteessä.
Kirjoituksia yhdistävinä piirteinä toimivat hermeneutiikka, kielifilosofia ja laaja-alainen kiinnostus modernia oikeutta kohtaan. Hermeneutiikan filosofian perspektiiviä oikeuteen voidaan pitää lähtökohtaisesti yhteensopivana niin Wittgensteinin myöhäisfilosofian kuin laajemman tulkintateoreettisen tutkimuksen kanssa.
Teoksen aiheiden lähempinä tarkastelukulmina operoivat konseptualismi ja konstruktivismi, joiden alaan myös teoksen ”uutuudet”, kuten jakeen käsite ja homunkulaarisregulatiivinen hermeneutiikka, sijoittuvat. Oikeuden kielelliset aktiviteetit eivät ole varsinaisesti käsitteellisiä ongelmia. Teoksessa esitetään, että se oikeudellisten kielellisten aktiviteettien elementti, joka voidaan valaista näkyville konseptualismin ja konstruktivismin keinoin, kuuluu oikeustieteeseen.
Jos käsitteellistä tiedonintressiä tarkasteleva filosofia ja konstruktivismi määrittelevät oikeuden ilmiöstä sen, mitä oikeustiede voi kielipeliensä puitteissa asiasta sanoa, mainitut kaksi määrittyvät itsessään keskeisiksi oikeusfilosofiksi ongelmiksi. Konseptualismin ja konstruktivismin ongelmat kuuluvat niin filosofiaan kuin oikeuteen, so. ajatteluun ja sen kohteeseen. Jo peruskäsitteemme, kuten esimerkiksi laki ja normi, viittaavat kielelliseen aktiviteettiin. Millainen aktiviteetti laki on, on kysymys, jonka vastaukseen ”Viisi tutkimusta oikeusteoriasta” pyrkii osallistumaan.
