Suomen oikeushistoria esittelee kotimaisen oikeushistorian kansainvälisissä yhteyksissään keskiajalta nykypäivään. Vertaileva näkökulma tuo esiin suomalaisen oikeushistorian erityispiirteet sekä tiiviit yhteydet roomalaiseen, saksalaiseen, pohjoismaiseen ja yleisemmin eurooppalaiseen oikeuteen.
Teoksessa käsitellään suomalaisen oikeuden tärkeimpiä piirteitä ja muutoksia sekä oikeudenkäytön että aineellisen oikeuden näkökulmasta. Tarkastelun keskiössä on keskiajan osalta erityisesti maanomistukseen, oikeudenkäyntimenettelyyn sekä rikos- ja perheoikeuteen liittyvä oikeus. Varhaisen uuden ajan oikeudellisen muutoksen kannalta mielenkiinnon kohteiksi nousevat reformaatio, 1600-luvun prosessiuudistukset ja kansallisen oikeustieteen synty.
Teos johdattaa lukijan Venäjän vallan ja 1800-luvun oikeudellisen modernisaation käsittelyn kautta itsenäisyyden aikaan. Siinä huomio kiinnittyy erityisesti suuriin murroskohtiin: oikeusvaltiotaisteluun 1920- ja 1930-luvuilla, sota-aikaan, hyvinvointivaltion syntyyn 1960- ja 1970-luvuilla sekä 1980-luvulla alkaneeseen nopeaan kansainvälistymiseen. Havainnollisesti laadittu teos perustuu kautta linjan ajantasaiseen tutkimustietoon.
Teos on laadittu yliopistoissa hyödynnettäväksi oikeushistorian oppikirjaksi ja suunnattu kaikille aihepiiristä kiinnostuneille.
Heikki Pihlajamäki on vertailevan oikeushistorian professori Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on julkaissut laajalti sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Pihlajamäen tieteellinen tuotanto kattaa maantieteellisesti Pohjoismaiden ja Euroopan lisäksi myös eurooppalaisten siirtomaavaltojen oikeutta Amerikassa ja Aasiassa. Ajallisesti hänen tutkimuksensa ulottuvat keskiajalta 1900-luvulle. Pihlajamäki on palkittu tieteellisistä ja opetuksellisista saavutuksistaan useaan kertaan.
