TIIVISTELMÄ

Väitöskirjassani tutkin optimaalista eläinsuojelua rikosprosessissa ja julkishallinnossa. Tutkimukseni keskittyy pääosin siihen, onko rikosprosessissa saavutettavissa eläinsuojelulain tarkoitus ja eläinsuojelulaissa säädetyt tavoitteet. Tutkimuksessani käyn läpi eläinsuojeluprosessia, joka alkaa eläinsuojelurikosepäilyn vireilletulosta ja päättyy eläinsuojelurikoksesta annettavaan tuomioon sekä tuomion seuraamuksena mahdollisesti määrättävän eläintenpitokiellon valvontaan. Eläinsuojelurikosasia tulee vireille poliisille tehdyn ilmoituksen perusteella. Ilmoitusta voi edeltää hallintomenettelyssä tehty eläinsuojelutarkastus. Eläinsuojelutarkastuksesta saattaa seurata samassa asiassa sekä hallintoprosessi että rikosprosessi, jotka etenevät itsenäisinä prosesseina. Hallintoprosessissa käsitellään eläinsuojelutarkastuksen johdosta tehdyn hallintopäätöksen lainmukaisuutta. Rikosprosessin funktiona on puolestaan rikosvastuun toteuttaminen. Olen väitöskirjassani yhdistänyt rikoslainopin ja empiirisen tutkimuksen käyttäen sekä oikeusdogmaattista että empiiristä metodia. Saamani empiirinen tieto antaa pohjaa kriminaalipoliittisille argumenteilleni. Tutkimukseni on kriminaalipoliittisesti orientoitunut lainopillinen tutkimus. Tutkimustulosteni perusteella olen laatinut 15-kohtaisen listan optimaalisesta eläinsuojelusta rikosprosessissa ja julkishallinnossa. Optimaalisen eläinsuojelun saavuttaminen vaatisi muutoksia sekä viranomaisten menettelyihin että lainsäädäntöön. Pelkästään se, että viranomaiset käyttäisivät heille jo tällä hetkellä laissa säädettyä toimivaltaa parantaisi optimaalista eläinsuojelua. Passiivisuuden korjaamiseksi eläinsuojelulakiin tulisi säätää passiivisuuden kielto ja menettelysäännökset, joilla passiivisuuteen voidaan puuttua. Eläinsuojeluviranomaisten roolien selkeyttämiseksi paikallisen eläinsuojeluviranomaisen tehtävä pitäisi keskittää vain yhdelle viranomaiselle. Tämä tehtävä sopisi luontevimmin kunnaneläinlääkärille. Eläinsuojeluvalvontaa tulisi tehdä suunnitelmallisesti ja riskiperustein, ei pelkästään epäilyyn perustuen. Lisäksi valvonnan sääntelyn pitäisi kattaa eläintenpitokiellon valvonta. Optimaalista eläinsuojelua rikosprosessissa parantaisi se, että eläinsuojeluasioita käsittelisivät eläinsuojeluasioihin erikoistuneet poliisit ja syyttäjät. Eläinsuojeluasiat tulisi keskittää tiettyihin tuomioistuimiin ja lisätä tuomioistuinten kokoonpanoon eläinlääketieteen asiantuntija. Lisäksi oikeudenkäynnissä pitäisi kuulla asiantuntijatodistelua kokemussäännöistä ja niiden soveltamisesta käsiteltävään tapaukseen. Eläinsuojelurikoksista tuomitaan 90 prosentissa tapauksista sakkorangaistus, jonka suuruus oli tutkimukseni mukaan keskimäärin 39 päiväsakkoa. Rangaistuksella on moiteominaisuus, jolloin tuomitsemiseen liittyy vahva viestinnällinen funktio. Sen 8 vuoksi rangaistusten sekä seuraamusten pitäisi nykyistä paremmin vastata teon moitittavuutta. Rikosprosessissa myöskään näyttökynnyksiä ei pitäisi asettaa liian korkealle.