V. A. Koskenniemellä (1885–1962) oli 1950-luvulle asti keskeinen asema Suomen kirjallisessa elämässä. Hän oli suosittu runoilija ja suomalaisen aforistiikan perushahmo. Kriitikon toimintaa hän harjoitti usean vuosikymmenen ajan etenkin Valvojassa ja Uudessa Suomessa esitellen uutterasti niin kotimaista kuin ulkomaistakin kirjallisuutta. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös matkakirjoja ja kaksi muistelmateosta sekä suomennoksia. Elinikäisestä kiinnostuksen kohteestaan J. W. von Goethestä hän kirjoitti laajan elämäkerran.
Koskenniemi oli näkyvä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän toimi Turun yliopistossa professorina ja rehtorina. Poliittista kantaa hän otti etenkin lehtikirjoituksissaan ja julkisissa puheissaan. Toisen maailmansodan aikana hän oli aktiivisesti mukana isänmaallisessa propagandatyössä. Hän vaikutti useissa säätiöissä ja järjestöissä sekä kustannus- ja lehtimaailmassa. 1940-luvulla hän oli saksalaisten perustaman Euroopan kirjailijaliiton varapuheenjohtajana. Hänen poliittiset mielipiteensä ja saksalaismielisyytensä eivät kuitenkaan estäneet hänen valintaansa Suomen Akatemiaan.
Arvostelua Koskenniemeä kohtaan esittivät toisaalta sodanjälkeinen uusi kirjailija- ja kriitikkosukupolvi, toisaalta vasemmistolaiset kulttuurihenkilöt, jotka kohdistivat kriittisen katseensa Koskenniemen poliittisiin mielipiteisiin ja 1930- ja 1940-lukuien Saksa-yhteyksiin.
Kiistelty klassikko kuvaa ja arvioi Koskenniemen kirjallisen ja yhteiskunnallisen toiminnan eri alueita. Siinä nostetaan esille myös Koskenniemen vähemmän tunnettua tuotantoa. Samalla painottuu hänestä käyty keskustelu ja hänen asemansa aikansa kulttuurisessa kontekstissa.
H. K. Riikonen on Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen emeritusprofessori.
