Työväenkirjailija Elvira Willmanin (1875–1925) ensimmäinen näytelmä, Lyyli, (1903) kertoo myyjättären ja lääketieteen kandidaatin epäsäätyisestä rakkaudesta. Ilmestyessään näytelmää kiitettiin harvinaisen kypsäksi ja hallituksi esikoisteokseksi. Kellarikerroksessa (1907) paljastaa Willmanin johtoajatuksen, jonka mukaan naiset ovat köyhälistön sisälläkin sorrettuja sukupuolensa tähden. Näytelmä kuvaa kahta ihmisyhteisöä helsinkiläisessä pihapiirissä, jossa köyhä äiti käy taistelua perheensä selviytymisestä.

Niteen päättävä Juopa (1909) ilmestyy nyt ensi kertaa painettuna. Juopaan tutustuminen on aiemmin ollut mahdollista vain arkistossa, ja vielä uusimmissa työväenkirjallisuutta käsittelevissä esityksissä se yleensä mainitaan kadonneeksi. Nyt ilmestyessään Juopa täydentää merkittävästi kuvaa Elvira Willmanin kirjallisesta toiminnasta. Samalla se haastaa miettimään naisten asemaa varhaisen työväenkirjallisuuden kentällä. Aiheita tällaisille pohdinnoille antavat näytelmässä ainakin kaksi teemaa: tehdastyön kuvaus ja käännynnäisnaisen aseman reflektointi.

Elvira Willmanin näytelmien ilmestyminen Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjassa kertoo siitä rajusta muutoksesta, jonka kirjallisuudenhistorian kirjoitus on viime vuosikymmeninä kokenut. Kirjallisuuden menneisyydestä kirjoitettaessa on siirrytty yksilöitä ja merkkiteoksia korostavasta hahmotuksesta tarkastelemaan kirjallisuutta osana kulttuuristen kamppailujen kenttää. Willmanin sijoittaminen klassikkojen joukkoon tuskin kävisi päinsä, jos käytettäisiin aiempien vuosikymmenten esteettisiä mittareita. Sen sijaan yhtenä varhaisen työväenliikkeen näkyvimmistä, omana aikanaan tunnetuimmista kirjallisista hahmoista hän puolustaa paikkaansa. Willman oli merkittävä kirjailija siinä taistelussa, jota työväenliike kävi oman kulttuurisen kenttänsä synnyttämiseksi.