Maailman suuriin klassikoihin kuuluva Othello on tragedia rakkaudesta, mustasukkaisuudesta ja silkasta säälimättömästä pahuudesta.

JAGO:
Armollinen herra, varokaa mustasukkaisuutta!
Se on vihreäsilmäinen peto, joka pilkkaa
lihaa, jota syö. Autuas se aisankannattaja,
ken ei pettäjäänsä rakasta ja tietää,
että häntä petetään, mutta kirottuja ovat hetket,
joilla rakastava lakkaamatta piinaa itseään;
hän rakastaa ja epäilee, epäilee ja silti rakastaa.

Othello, sotasankari, saa suloisen Desdemonan rakkauden, mutta mustan maurin onni ja menestys herättää kateutta ja kaunaa komentajan lähipiirissä. Kohta jo Jagon pirullinen manipulointi alkaa levittää tuhoa. Vihjaus vihjaukselta Jago suistaa Othellon järjettömiin tekoihin.


Katsokaa, lukekaa Shakespearenne. Juuri näin tihentyy väkivalta kulkeutuen ajatuksesta peruuttamattomiin tekoihin. Enää ei ole kysymys vain kulttuurisesta tai rodullisesta toiseudesta vaan väkivaltaa synnyttävien rakenteiden purkamisesta ja läpinäkyväksi tekemisestä.
Othello toimii keskellämme, ilman laivastoaan, mutta meillä on omat Kyproksemme, saarilinnakkeet, joiden varjoissa kaikki on mahdollista, kirjoittaa teatteritoimittaja Kirsikka Moring esipuheessaan.