Emeritusprofessori Juha Partasen lausahdus Warsellin väitöskirjasta: ”Hauskin väitöskirja, minkä olen eläissäni lukenut.”
Alkoholimonopoli voi merkitä itse organisaatiota, monopolioikeuksia tai erityistä hallintatapaa. Tämän tutkimuksen avainkysymyksiä ovat seuraavat: 1. Miten Suomen monopoliyhtiö eli Alko, sen organisaatio ja yksinoikeudet sekä hallintatapa purettiin 1990-luvulla ja mitä niiden tilalle muodostui? 2. Miten kansainvälistymisen paineet alkoivat näkyä alkoholipolitiikassa? 3. Missä ja ketkä tekivät lopulliset päätökset, Suomi vai EU? Miten pitkälle EU yksin sääteli monopolitoiminnan reunaehdot? Ketkä muodostivat kotimaisen alkoholipoliittisen eliitin? 4. Miten tiukasti Suomi ja Alko pitivät kiinni alkoholilain velvoitteesta alkoholihaittojen minimoimiseksi? 5. Mitä kiistoja ja intressiristiriitoja muutosprosessi paljasti ja mitä strategioita eri tahot eri vaiheessa omaksuivat? Muuttiko globalisaatio alkoholipoliittista argumentointia ja siitä käytettyä käsitteistöä? 6. Mitä muutosprosessi kertoi alkoholin paikasta suomalaisessa yhteiskunnassa? Alkon ja alkoholipolitiikan "yhteisestä hyvästä"? Muuttuiko monopolipuhe? Tutkimuksen pääaineisto koostui 1990-luvun keskeisistä (ministeriöt, eduskunta ja Alko) asiakirjoista sekä avainhenkilöhaastatteluista. Tutkimusmenetelmät ovat kvalitatiivisia: pääasiassa sisällön ja argumentaation analyysiä. Päätulokset: Tiukin taisto käytiin Alkon tukkumyynnin (hinnoittelun), ei vähittäismyynnin monopolioikeuksista. Vaikka Alko valmistautui Heikki Kosken johdolla tulevaan muutokseen hankkien mm. EY-asioiden asiantuntijatietoa, vasta 1992 Alkon johdolle alkoi nopeassa tahdissa selvitä muutoksen lopullinen luonne. Alko ei asettunut muiden pohjoismaisten monopoliyhtiöiden tapaan puolustusrintamaan, vaan valmistautui kesän 1992 kuluessa valitsemaan toimintastrategiansa neljästä eri vaihtoehdosta nykytilasta täyteen yksityistämiseen saakka. Alkon omaksui kannakseen vähittäismyynnin monopolista kiinni pitämisen. Se vaikutti muihin osapuoliin, mm. sosiaali- ja terveysministeriön asettaman lakityöryhmän työhön. Vasta myöhemmin selvisi, että ETA-sopimuksen myötä oli jo sovittu monopolien purkamisesta, eikä yhteispohjoismaisella sopimukseen kirjatulla julistuksella ollut minkäänlaista poliittista painoarvoa. Alko oli lopulta valmis purkamaan jopa vähittäismyynnin monopolinsa, mutta ei konserniorganisaatiota. Tähän oli kaksi syytä: Alko ei olisi tullut toimeen ilman monopolin kautta kulkevaa rahavirtaa eikä uskonut vähittäismyynnin monopolin säilymiseen. Markkinoiden avautuessa Alkolla olisi ollut merkittävä omaisuustase ja johtava markkina-asema. Näistä syistä Ilkka Suomisen johtama Alko-Yhtiöt omaksui liiketoiminnalliseksi päästrategiakseen vähittäismyyntimonopolin purkautumisen jälkeisen ajanjakson valmistautumalla markkina-asemien valtaamiseen monopolin avulla. Sosiaali- ja terveyspoliittinen perustehtävä kutistui olemattomiin vuosina 1995–1997, ja tästä syystä omistajaministeriö (STM) joutui valmistelemaan Alko Oy:n vuonna 1997 tapahtuneen irrottamisen muusta konsernista. 2000-luvun alkoholipolitiikasta tuli Alkosta vapautunutta ja alueelliselle ja paikalliselle tasolle orientoitunutta politiikkaa. EU:n kilpailulainsäädäntö ja päätöksentekojärjestelmä olivat kaikille toimijaosapuolille vieraita. Tutkimuksen mukaan Suomen Alkon ja alkoholipolitiikan edut eivät olleet 1990-luvulla enää lainkaan niin yhteneväiset kuin retorisella tasolla oli annettu ymmärtää. Alko-Yhtiöiden aikaan 1995–1997 ne olivat suorastaan antagonistiset. Jo integraation alkuvaihe 1988–1991 osoitti, miten hataralla pohjalla keskitetty alkoholijärjestelmä itse asiassa oli. Toimijat havahtuivat muutokseen kukin erikseen ja eri aikaan. Lisäksi eri osapuolten käsitykset muutoksen luonteesta poikkesivat toisistaan lähes loppumetreille asti. Lisäjännitettä toi kotimaisen elinkeinon sisäisten paineiden purkautuminen. EU teki meille suomalaisille palveluksen puhdistamalla alkoholipolitiikan eli alkoholin haittoja ehkäisevän työn siihen aikojen kuluessa tarttuneista, mutta siihen kuulumattomista elementeistä toimien eräänlaisena uskonpuhdistajana. Alkoon kiteytynyt alkoholijärjestelmä oli olemassaolollaan suorastaan estämässä avoimen alkoholipoliittisen keskustelun. Näin alkoholimonopolin rakenteiden avaaminen, jonka pelättiin merkitsevän suomalaisen alkoholipolitiikan loppua, itse asiassa merkitsi uuden aikakauden, "kolmannen tasavallan", alkua. Alkoholipolitiikasta on tullut riskien välttämisen politiikkaa, jonka luonnollisia vastakkaisia intressejä on entistä vaikeampaa naamioida yhdeksi suureksi kantaa ottamattomuuden etiikaksi.

Arvostelu