Maatalouden ja maaseudun kehityksen suhde sekä maatalouspolitiikan alueelliset vaikutukset ovat keskeisiä seikkoja maaseudun kehittämisen kannalta niin Suomessa kuin koko Euroopan unionissa (EU). EU:n yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) on laajentanut tavoitteensa sektorilähtöisestä eli maatalouden tukemisesta maaseutualueiden kokonaisvaltaisempaan kehittämiseen. Samanaikaisesti maatalouden sosioekonominen rooli muuttuu. Tällä tutkimuksella on kolme päätehtävää. Ensiksi, perustuen aikaisempiin tutkimuksiin ja avainteoriakäsitteisiin, tarkastellaan maatalouden ja maaseudun kehityksen suhdetta sekä YMP:n roolia maaseutualueiden kehittämisessä. Toiseksi selvitetään maatalouden ja maaseudun sosioekonomisen kehityksen suhdetta Suomen maaseutualueilla. Kolmanneksi analysoidaan YMP:n ja tätä täydentävien kansallisten tukien kohdentumista Suomessa. Lopuksi esitetään johtopäätöksiä maatalouden ja maaseudun kehittämispolitiikan kannalta. Empiirinen analyysi perustuu laajaan tilasto- ja rekisteriaineistoon. Maatalouden ja maaseudun kehittämistukiaineisto kattaa EU:n ohjelmakauden 2000-2006. Maatalouden ja maaseudun kehitystä tarkastellaan vuodesta 1995 eteenpäin. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään maatilakohtaista aineistoa siten, että lähes jokainen yksittäinen maataloustukimaksu voidaan kohdentaa yksittäiselle maatilalle ja tuki­rahavirtoja voidaan heijastaa maatilan ominaispiirteisiin. Maatalouden ja maaseudun kehittämistukien rahavirtoja tarkastellaan alueittain sekä peilataan maatalouden ja maaseudun kehitykseltään erityyppisiin alueisiin. Aikaisempien tutkimusten perusteella selkeää alueellista eriytymistä ja erilaistumista maatalouden ja maaseudun kehityksissä on tunnistettu. Yleisesti maaseudun kehittäminen nähdään nykyään kokonaisvaltaisempana kuin aiemmin. Kuitenkin valtaosa YMP:n työkaluista on edelleen maatila­perustaisia, vaikka YMP:lla onkin monia alueellisia elementtejä. On yleisesti tunnistettu, että YMP ei ole ollut tähän mennessä tehokas työkalu alueellisen koheesion edistämisessä. Tämän tutkimuksen empiirisen analyysin tulokset osoittavat, että maa­talouden ja maaseudun muu sosioekonominen kehitys sekä näiden välinen suhde vaihtelivat huomattavasti alueiden välillä Suomessa. Lisäksi maatalouden alue­rakenteet sekä niiden kytkökset maaseudun kehitykseen ovat moniulotteisia. Yleisesti ottaen merkittävää korrelaatiota maatalouden ja maaseudun kehityksen väillä kuntatasolla Suomessa ei havaittu. Koska valtaosa maatalouden ja maaseudun kehittämistuista kanavoituu yksittäisille maa­tiloille, suurin osa tuesta kohdentuu eteläiseen ja läntiseen Suomeen, missä valtaosa maatiloista sijaitsee. Lisäksi tutkimuksen empiirisen analyysin mukaan vahvimman maatalouden kehityksen alueet saavat tukea niin maatilaa kohden kuin kokonaisuudessaan enemmän kuin muut alueet. Aluekehittämisen haasteet ovat kuitenkin suurimmat harvaan asutuilla maaseutualueilla itäisessä ja pohjoisessa Suomessa. Sekä maatalouden että aluekehittämisen näkökulmasta nykyiset YMP:n ja tätä täydentävät kansalliset tuet eivät merkittävästi ole edistäneet Suomen maaseutualueiden yhdentävää kehitystä. Tutkimuksen tulokset tukevat aluelähtöisen ja alueellisesti räätälöidyn, kaikki maaseutualueiden toiminnot huomioivan maaseudun kehittämisen tarvetta erityyppisille alueille Suomessa.