Rikollisuuden muutokset, kansainvälinen kehitys ja esimerkiksi Euroopan unionin puitteissa tehtävä kansainvälinen yhteistyö rikollisuuden torjunnassa ovat vaikuttaneet siihen, että poliisille on myönnetty viimeisten vuosikymmenten kuluessa lisääntyvässä määrin erilaisia salaisia tiedonhankintakeinoja. Näillä keinoilla puututaan kuitenkin myös syvälle yksityiselämän suojaan, joka on perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattu yksilön oikeus. Yksityiselämän suoja asettaa siten rajoja salaisten tiedonhankintakeinojen käytölle, ja tiedonhankintakeinojen käytössä on otettava huomioon sekä rikostorjuntaan liittyvät intressit että yksilön oikeusturva.

Teoksessa selvitetään, mitä vaatimuksia yksityiselämän suoja asettaa poliisin salaisia tiedonhankintakeinoja koskevalle lainsäätämiselle, ja miten nykyinen lainsäädäntö vastaa yksityiselämän suojasta seuraaviin vaatimuksiin. Tutkimuksessa tehdään myös ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, mitä vaatimuksia perusoikeusjärjestelmä asettaa salaisia tiedonhankintakeinoja koskevalle lain soveltamiselle. Tutkimuksen kohteena ovat sekä rikosten selvittämiseen että rikosten estämiseen ja paljastamiseen käytettävät keinot.