Juridiikka

Talentum

Tieteen vapautta, immuniteettia kaikenlaisia auktoriteetteja vastaan, on pidetty niin itsestään selvänä tieteellisen työn ominaispiirteenä, ettei sen oikeudelliseen tulkintaan ole Suomessa juurikaan kiinnitetty huomiota. Vuoden 1995 perusoikeusuudistus muutti tilannetta nostamalla tämän ideaalin valtiosääntöisesti suojatuksi perusoikeudeksi. Vuoden 2000 perustuslakiin sisällytettiin lisäksi säännös yliopistojen oikeudesta itsehallintoon. Suomalainen lainsäätäjä on näin suojannut sekä tieteenharjoittamisen että tärkeimmän tiedeinstituution, yliopiston, toimintaedellytyksiä ylimmällä normihierarkian tasolla.
Mutta mitä tieteen ja ylimmän opetuksen vapaus sekä yliopistojen itsehallinto oikein merkitsevät?
Miksi ne on perustuslailla turvattu ja mitä oikeuksia ne tieteenharjoittajille ja tiedeyhteisölle osoittavat?
Onko "tieteen vapaus" sama asia kuin angloamerikkalaisessa ja skandinaavisessa terminologiassa yleisesti käytetty "akateeminen vapaus"?
Tarmo Miettisen väitöstutkimus kuuluu lähinnä valtiosääntöoikeuden alaan, mutta se on tutkimusotteeltaan laaja-alainen puheenvuoro tieteen perustavanlaatuisesta toimintaedellytyksestä, oikeudesta aitoon riippumattomuuteen. Oikeus tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun vapauteen koskettaa jokaista tieteentekijää ja yliopisto-opiskelijaa. Tutkija väittää, että tieteen vapaus on yksittäisen tieteenharjoittajan itsemääräämisoikeutta laajempi asia ja osoittaa tiedeyhteisölle oikeuden itsekontrolliin. Tieteen vapaus asettaa samalla velvoitteita julkiselle vallalle, sekä valtiovallalle että itsehallinnollisille yliopistoille.