Väitöskirjatyö käsittelee toimintolaskennan ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia erityisesti kuntien johtamisessa. Toimintolaskenta on yksi johdon laskentatoimen muodoista. Se on syntynyt teollisen yhteiskunnan tarpeisiin parantamaan yritysten toimintamahdollisuuksia kilpailluilla, nopeasti muuttuvilla ja asiakkuutta korostavilla markkinoilla. Toimintolaskentaa on markkinoitu ”uutena” laskentajärjestelmänä, joka parantaa hinnoittelun tarkkuustasoa ja kiinnittää huomion muun muassa organisaatiossa tapahtuvaan tekemiseen, voimavarojen kulutukseen ja niiden keskinäisiin suhteisiin. Myös Suomessa julkisella sektorilla on otettu käyttöön toimintolaskentajärjestelmiä erityisesti silloin, kun on oltu kiinnostuneita siitä, mitä palvelut ja tuotteet aiheuttamisperiaatteen mukaisesti laskettuna maksavat. Tämän kaltaisella tiedolla on yhä enemmän kysyntää, kun kunnat organisoivat toimintaansa uudelleen, laativat tilauksia ja tuotantosopimuksia sekä ennen kaikkea miettivät mihin niukat julkiset voimavarat kohdennetaan ja mitä asiakkaiden tulisi itse maksaa. Kunnat ovat viime vuosina uudistaneet erityisesti johtamiskäytäntöjään sekä rahoitusrakennettaan. Toimintolaskennan käyttöönotto liittyy molempiin edellä mainittuihin. Viime aikoina on keskusteltu paljon kuntien rahoitusongelmista ja siitä, että palvelut pitäisi pystyä hinnoittelemaan niin, että voitaisiin osoittaa mistä elementeistä hinta muodostuu (läpinäkyvyys) ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat (volyymi, resurssien määrä ja laatu). Näin voitaisiin esimerkiksi kilpailuttamistilanteessa aikaisempaa paremmin tunnistaa mitä kukin tuottaja palveluunsa sisällyttää ja millä resursseilla he sen tuottavat. Toimintolaskenta tarjoaa siten vastauksia hyvin ajankohtaisiin kysymyksiin, joiden merkitys tulee korostumaan entisestään, kun kunnat näyttävät siirtyvän yhä enenevässä määrin soveltamaan tilaaja-tuottajamallia. Tutkimuksessa lähestytään toimintolaskentaa myös laskentajärjestelmän näkökulmasta ja verrataan sitä perinteiseen kustannuslaskentaan, jota sovelletaan Suomessa sekä yrityssektorilla että julkisessa hallinnossa. Toimintolaskennan erityispiirteenä on se, että se kiinnittää huomion niin toiminnan hierarkioihin (toimintoanalyysivaihe) kuin myös prosesseihin (horisontaalinen ulottuvuus, jossa tunnistetaan se minkälaisista osista tuote tai palvelu koostuu ja minkälaisen työn tuloksena se saadaan aikaan): toimintolaskennassa pyritään jäljittämään kaikki resurssikulutus, myös mahdolliset suunnittelu-, tiedotus ym. kulut, jolloin koko resurssikulutuksen perusteella voidaan laskea tuotetun suoritteen hinta mahdollisimman tarkasti. Tämä tarkkuus on tarpeen, jotta tiedetään mitä maksavat ne palvelut, joita tarjotaan kuntalaisten käyttöön omakustannushintaan, tai kuinka suuri kuluerä kertyy niin sanotuista yhteiskunnallisista varallaolopalveluista kuten esim. öljyntorjuntavalmiuden ylläpidosta. Liikelaitosten kohdalla voidaan miettiä hinnoittelupolitiikkaa ja ostopalveluissa tehdä aikaisempaa paremmin hintavertailuja. Käyttötarkoituksia löytyy monia, mutta laskentajärjestelmän käyttö riippuu aina siitä, mitä tarkoitusperiä sen halutaan palvelevan, ketkä tuotettua informaatiota saavat käyttöönsä ja ketkä osaavat sitä lukea. Tutkimusta on havainnollistettu myös kuntia koskevalla käytännön aineistolla. Siinä on haastateltu laskenta-asiantuntijoita ja pyydetty heitä pohtimaan tämän laskentajärjestelmän erityisluonnetta ja sen tuottamia hyötyjä kunnan johtamisessa. Käytännön aineisto osoittaa toimintolaskennan olevan erinomainen tuki henkilöstöjohtamisessa, sillä tulosjohdetuissa yksiköissä voidaan sen avulla tunnistaa ne prosessit, joiden avulla tulos tehdään. Järjestelmän soveltamisvaihetta edeltävä toimintoanalyysi on jo osallistujille oppimisen mahdollistaja, sillä siinä mietitään yhdessä miten tavoitteet todella saadaan aikaan, mistä osista ja minkälaisina yhdistelminä ne rakentuvat. Uuden laskentajärjestelmän käyttöönotto mahdollistaa yksiköissä sellaisia uudistuksia, joista muuten ei ehkä olisi keskusteltu, se lisää vuorovaikutusta ja yhdessä opiskelua. Virheellisesti käytettynä se voi kuitenkin aiheuttaa myös paljon ongelmia, kuten kaikki organisaation toimintaa koskevat mittarit saattavat tehdä. Laskentainformaatio ei siten ole ”viatonta”, se saattaa suunnata kehittäjien huomion liiaksi rahassa mitattaviin seikkoihin ja siirtää syrjään joitakin arvokkaita käytäntöjä, joille ei aina pystytä laskemaan hintaa. Se ei ota huomioon myöskään esimerkiksi imagoa, tiettyjä yhteiskunnallisia arvoja jne. Toimintolaskenta on asiantuntijoiden mukaan hyvä ”työkalu” vastuullisen johdon käsissä. Mielenkiintoinen piirre kunta-aineistossa on myös se, että toimintolaskenta kytkettiin hyvin harvoin strategioihin, vaikka laskentajärjestelmän perusteella tehdyt toiminnan kehittämistyöt (keskittämiset, ulkoistamiset tai lakkauttamiset) ovat palvelujen järjestämisen kannalta hyvinkin oleellisia. Yhteyttä toiminnan organisoinnin muutosten ja strategioiden välillä ei juuri tunnisteta. Nykyisin kyllä tunnustetaan niin teoriassa kuin käytännössäkin se tosiasia, että strategiat rakentuvat organisaatioissa usein alhaalta ylöspäin. Muun muassa jokaisessa palvelutilanteessa tehdään asiakkaan kannalta merkittäviä päätöksiä ja silloin laatu, joka muodostuu palveluketjun osista, on palvelutuotannossa strategista ja toimintolaskenta tuottaa juuri tästä informaatiota toimivalle johdolle. Kun toimintolaskenta on vakiinnuttanut paikkansa organisaatiossa, se toimii ennen kaikkea kehittämisen ja toiminnan arvioinnin mahdollistajana. Se rakentaa pohjaa oppimiselle ja kommunikaatiolle ja muuttaa vähitellen ajattelua organisaation toiminnan luonteesta. Viime kädessä se on evolutionäärinen työkalu, mutta ennen kuin tähän on päästy, se toimii operatiivisen johdon johtamisen tukena ja muodostuu vähitellen muiden mittareiden rinnalla osaksi strategista laskentatointa tukien samalla perinteikästä rahoituksen laskentatointa.
