Tämän sääntelyteroaan pohjautuvan tutkimuksen tavoitteena on kriittisesti arvioida teollisen toiminnan pilaantumisen ehkäisyn sääntelyä.

Vuosien 1988 ja 2003 välillä uuden ympäristölainsäädännön vuotuinen määrällinen huippu saavutettiin 1994. Tätä selittää valmistautuminen EU:n jäsenyyteen. EU:n jäsenyyden vaikutus poislukien, sääntelyn kasvu on ollut jatkuvaa. Muutos on ollut nopeaa. Harvat pilaantumista koskevat lait ja säädökset ovat vanhempia kuin 15 vuotta ja vajaa kolmannes on vain 5 vuotta vanhaa. Erityisesti perinteinen sääntely (command-and-control regulation) on kasvannut. Vaikka taloudellisten ja muiden uusien sääntelyvälineiden määrä on sekin kasvanut, niin niiden merkitys lainsäädännön kokonaisvolymiin on pieni. Ympäristösopimusten, jotka eivät edellytä lainsäädäntöä, rooli on Suomessa tätäkin pienempi. Uusien sääntelyvälineiden määräänsä suuremmalle merkitykselle ei löydetty tukea. Useimpia ympäristöongelmia, kuten happamoitumista, rehevöitymistä, vaarallisia aineita, pysyviä orgaanisia yhdisteitä, raskasmetalleja, haihtuvia orgaanisia yhdisteitä ja jäteiden käsittelyä säännellään pääasiassa perinteisen sääntelyn keinoin.
Tietyissä kysymyksissä, kuten energian tuotannon ja käytön sääntelyssä, taloudelliset ohjauskeinot ovat kuitenkin keskeisessä asemassa.