Tässä tutkimuksessa Suomessa tuotetun minkin- ja ketunnahkan elinkaariarviointi laadittiin Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:n ja Turkistuottajat Oyj:n tilaamassa ja MTT:n toteuttamassa projektissa vuoden vaihteessa 2010–2011. Tutkimuksen vastuullisena johtajana toimi tutkimusprofessori Sirpa Kurppa ja päätutkijana Frans Silvenius MTT:ltä. Muut tutkimusryhmän jäsenet olivat Nita Koskinen, Teppo Rekilä, Juhani Sepponen ja Helena Hyvärinen MTT:ltä. Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:n osalta tutkimuksen yhteyshenkilönä toimi Timo Mikkola. Lisäksi tutkimukseen antoivat arvokkaita tietoja kyselyihin vastanneet turkistuottajat sekä rehukeittiöiden edustajat, Jan Lillsund minkkien nahkontakeskus Furfix Oy:stä, Seija ja Reijo Halkola turkismuokkaamo PanFur 2000 Oy:stä sekä Kari Valkosalo Honkajoki Oy:stä. Lannan käsittelyn ja ravinnepitoisuuksien osalta arvokkaita asiantuntijalausuntoja antoivat Petri Kapuinen MTT:ltä, Juha Grönroos Suomen ympäristökeskuksesta ja Ilpo Pölönen Hämeenlinnan Ammattikorkeakoulusta. Suomessa toimi vuonna 2010 1 043 turkistilaa, joissa tuotettiin huutokauppakaudella 2009/2010 2 100 000 siniketun- ja 2 000 000 minkinnahkaa. Eniten turkistiloja on Pohjanmaalla, Länsi-Suomen läänin alueelta tuotetaan noin 97 % maan kokonaisnahkatuotannosta. Turkistuotanto työllistää Suomessa n. 17 500 henkilöä, joista suoraan 4 350 ja välillisesti 13 200 henkeä. Turkiseläintuotannon rehunvalmistukseen keskittyneitä rehusekoittamoita on Suomessa 11. Turkistuotannon myynnistä yli 99 % suuntautuu vientiin. Turkistuotantoketjun toimintaa tarkasteltiin mahdollisimman edustavien, ketjun toimijoiden vapaaehtoisuuteen perustuvien otantojen avulla. Turkistuotanto on mittava muiden elintarvikealojen sivuvirtojen hyödyntäjä. Turkiseläintuotannon vuosittainen rehunkulutus oli 324 milj. kg, vuonna 2010, josta lihantuotannon teurassivutuotteita 43 %, rehukalaa ja kalanjalostuksen sivutuotteita 22 % sekä viljaa 14 %. Mallinnuksessa otettiin huomioon myös teurassivutuotteiden turkistuotannolle vaihtoehtoiset käyttömuodot. Samoin huomioitiin rehukalan kalastuksessa Itämerestä poistuvat, turkiseläinten ravinnoksi päätyvät ravinteet. Merestä poistuva fosfori ja typpi arvioitiin perustuen turkiseläinten rehuksi käytetyn silakan todellisiin käyttömääriin ja silakan analysoituun koostumukseen. Tutkimuksessa laskettiin Suomen turkiseläintuotannon ilmastonmuutokseen, happamoitumiseen ja rehevöitymiseen vaikuttavat päästöt sekä arvioitiin kvalitatiivisesti turkistuotannon ekotoksikologisia päästöjä. Ympäristövaikutukset suhteutettiin toiminnalliseen yksikköön, jollaiseksi valittiin muokattu ja ommeltu minkin- sekä ketunnahka. Edellä kuvattuihin toiminnallisiin tuoteyksiköihin kohdistuvan ympäristövaikutusarvioinnin lisäksi tehtiin vaihtoehtovaatevertailu. Minkki- ja ketunnahkaturkkien vaihtoehtotuotteeksi valittiin polyesteristä ja puuvillasta valmistettu takki, jonka koostumus oli 65 % polyesteriä ja 35 % puuvillaa sekä akryylia ja puuvillaa (65 % akryylia, 7 % modakryylia ja 28 % puuvillaa) sekä 100 % akryylia sisältävä tekoturkki. Tutkimustuloksia arvioitiin suhteessa Tanskassa ja Hollannissa tehtyihin turkistuotannon elinkaariarviointitutkimuksiin.
