Suomessa kasvatetun kirjolohen pääasialliset ympäristövaikutukset tutkittiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen tekemässä yhteistyöhankkeessa vuosina 2010-2012. Tutkimus toteutettiin elinkaariarviointimenetelmällä, ja tutkitut kvantitatiivisesti lasketut ympäristövaikutusluokat olivat rehevöityminen, ilmastonmuutos ja happamoituminen, alailmakehän otsonin muodostumisen vaikutus kasvillisuuteen ja primaarienergian kulutus. Tutkimustarve tiedostettiin, koska tiedettiin, että kotimaisen kalankasvatuksen rehevöittävien kuormitukset ovat nyt pienemmät kuin aikaisemmin aiheesta tehdyissä julkaisuissa (Seppälä ym. 2001, Silvenius & Grönroos 2003) johtuen rehun käyttömäärien pienentymisestä suhteessa kasvatettuun kalamäärään sekä rehujen kehityksestä. Rehevöittävien vaikutusten osalta suomalaisen kalankasvatuksen tiedettiin myös saavuttaneet sille asetetut tavoitteet Itämereen päätyvän ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Tutkimuksen tavoitteisiin kuului erilaisten menetelmien vertailu, joilla on mahdollista pienentää kirjolohen kasvatuksen ympäristövaikutuksia Tutkimuksen tavoitteena oli myös suorittaa vertailuja muihin elintarviketuotteisiin siten, että tuotteiden erilainen ravintosisältö huomioidaan, mukaan lukien myös kirjolohen arvokkaat omega3-rasvahapot. Lisäksi tutkittiin erilaisten laskentamenetelmien kuten allokointitapojen vaikutusta lopputulokseen. Järjestelmänrajauksiin sisältyi alkutuotannon panostuotanto, raaka-aineiden viljely- sekä kalastusprosessi, rehun ja sen raaka-aineiden valmistusprosessit, poikaslaitoksen toiminnot, kasvatustoiminnot, erilaisten raaka-aineiden sekä rehun kuljetukset, pakkausten valmistuksen sekä kalan fileointi. Kalan fileointi otettiin mukaan rajauksiin, koska näin pystyttiin tekemään paremmin vertailuja muihin elintarviketuotteisiin vertailuperusteina eläinten ihmisravinnoksi kelpaava osa. Vertailtavien lihatuotteiden rajaukset tehtiin yhteneväiseksi kirjolohen kanssa siten, että myös ne sisälsivät lihatuotteiden osalta alkutuotantoon liittyvän panostuotannon, alkutuotannon, rehun prosessoinnin, eläinten kasvattamisen tilalla ja teurastamon. Vertailuissa luonnonkalatuotteisiin mukaan luettiin kalastuksen polttoaineen kulutus, jäähdytys, perkaus ja fileointi ja kalan kuljetuksissa käytettyjen styrox-laatikoiden tuotanto. Rajausten ulkopuolelle jätettiin kaupan toiminnot, kuten energiankulutus ja tuotehävikki, kuluttajapakkausten tuotanto sekä kuluttajien toiminnot, kuten ruoan valmistus, säilytys, tuotehävikki ja ostosmatkat. Kirjolohifileen hiilijalanjäljeksi laskettiin 1000 kiloa lopputuotetta kohden 4314 kg CO2-ekv, rehevöittäviksi päästöiksi 38,3 PO4-ekv, happamoittaviksi päästöiksi 5,3 AE-ekv ja alailmakehän otsonipitoisuuteen vaikuttaviksi päästöiksi 12,9 *1000 m2 * ppm * h. Primaarienergian kulutus oli 60711 MJ. Kymmenen vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna havaittiin useita eroavaisuuksia ja niiden perusteella kirjolohen kasvatuksen ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin seitsemän vuotta sitten (vuonna 2002). Muutokset johtuivat lähinnä rehukertoimesta (rehun kulutus kasvatettuun kalamäärään nähden), joka oli pienentynyt 10 % aikavälillä 2002-2009 johtuen sekä rehujen, että ruokintatekniikan kehittymisestä. joka oli pienentynyt 10 % aikavälillä 2002-2009 johtuen sekä rehujen, että ruokintatekniikan kehittymisestä. Myös rehureseptit olivat muuttuneet enemmän kasviproteiinia sisältäviksi korvaten kalajauhoa. Huomattavin kirjolohifileen tuotantoketjun ominaiskuormitusten muutos oli se, että rehevöittävät päästöt olivat vähentyneet vuosina 2002-2009 26 % johtuen rehukertoimen pienenemisestä ja muutoksista rehuresepteissä. Kalankasvatuksen ominaiskuormituksen ja tuotantomäärän pienenemisen johdosta kalankasvatuksen osuus Suomen ravinnekuormituksesta oli vuonna 2008 Lounais- Suomen aluehallintaviraston mukaan fosforin osalta enää 2 % ja typpikuormituksen osalta noin 0,9 %. Todelliset muut muutokset kotimaisen kirjolohen elinkaaressa arvioitiin seuraaviksi: Hiilijalanjälki oli pienentynyt 9 %, happamoittavat päästöt 15 % ja alailmakehän otsoniin vaikuttavat päästöt 7,5 %. Primaarienergian kulutus on uusien tutkimustulosten mukaan vähentynyt 5 %. Vertailuissa vaihtoehtoisiin elintarviketuotteisiin vertailuperusteena käytettiin tuotteiden massaa sekä niiden sisältämää proteiinia ja energiapitoisuutta. Vertailussa kirjolohen hiilijalanjälki oli lihatuotteita pienempi ja naudanlihan hiilijalanjälki osoittautui noin kolmin-seitsemänkertaiseksi kirjolohifileeseen nähden. Massavertailussa sian- ja broilerinlihan tuotantoketjun kasvihuonekaasupäästöt olivat vähimmillään samaa suuruusluokkaa kuin kirjolohella ja enimmillään sianlihalle 2,5- ja broilerille noin 1,5-kertaiset kirjolohifileeseen nähden. Tämän tutkimuksen laskelmissa kirjolohifileen tuotantoketjun rehevöittävät päästöt olivat kaksin-seitsemänkertaiset naudanlihan tuotantoketjuun, 2,5-seitsemänkertaiset sianlihan tuotantoketjuun ja vähimmillään viisin ja enimmillään yli kymmenkertaiset broilerinlihan tuotantoketjuun verrattuna. Luonnonkalasta havaittiin, että kalastuksen polttoaineen kulutuksen lisäksi myös tuotteen kuljetukset jatkokäsittelyyn, kuten fileointiin voi olla merkittävä kasvihuonekaasujen ja happamoittavien päästöjen lähde. Vertailussa käytetyllä arviolla kalastuksen ja kuljetusten polttoaineen kulutuksissa saatiin luonnonkalalle (hauki, siika, kuha ja ahven) tulokseksi pienempi hiilijalanjälki kuin kasvatetulle kirjolohelle, mutta loppupäätelmänä oli myös se, että tulos voi muuttua paljonkin riippuen saaliseristä, kuljetuserien koosta ja kuljetusmatkoista. Rehevöittäviä päästöjä luonnonkalafileen tuotannosta ei juuri muodostu vaan päinvastoin kalastuksessa poistuu vedestä ravinteita. Menetelmistä vähentää kirjolohen kasvatuksen ravinnekuormituksia todettiin, että avomerikasvatuksen hiilijalanjälki on hieman pienempi kuin kalankasvatuksen sisempänä rannikolla. Ero syntyy osittain polttoaineen kulutuksesta venematkoilla ja osin siitä, että verkkoallasta kohden voidaan kasvattaa enemmän kalaa, jolloin rakenteiden määrä suhteessa kasvatettuun kalamäärään pienenee, vaikka avomerellä tarvitaankin tukevampia rakenteita kuin sisempänä. Avomerikasvatuksessa rehevöittävät päästöt laimenevat laajemmalle alueelle, mutta toisaalta pistemäinen kuormitus on suuresta laitoskoosta johtuen suuri. Kiertovesikasvatus vähensi ravinnekuormituksia noin 32 %, mutta tästä on todettava, että laitoksen jätevedet voi olla mahdollista johtaa puhdistamoihin, jolloin rehevöittävät päästöt pienenevät vielä siitä. Hiilijalanjälki on kiertovesilaitoksella noin kaksi kertaa suurempi kuin tavallisessa kasvatuksessa, Uusiutuvan energianlähteen käyttäminen, kuten esim. hukkalämmön käyttäminen voi toisaalta pienentää kasvatustoiminnan osuuden lähelle nollaa ja kokonaishiilijalanjäljen näin lähelle verkkoallaskasvatusta. Fytaasipohjaisen vähäfosforisen kalanrehun rehevöittävät päästöt pienensivät niukasti rehevöittäviä kuormituksia johtuen siitä, että tässä tutkimuksessa käytetyn menetelmän fosforin käyttökelpoisuusaste leville on matalampi kuin typen. On kuitenkin huomioitava, että ympäristörehuvaihtoehdolla kirjolohifileen elinkaaren fosforipäästöt vähenevät noin 16 %, millä on merkitystä paikallisessa mittakaavassa alueilla, jossa fosfori on levien kasvun minimitekijänä. Hiilijalanjäljessä fytaasipohjaisella ja keskimääräisellä rehulla ei ollut merkittävää eroa.