Taipaleen kylän asutus on alkanut jo keskiajalla ja vanhat asuinpaikat kalaisan Viinijärven rannalla kertovat jatkuvuudesta ja pellot ovat taanneet toimeentulon vuosisatojen ajan. Vuonna 1965 Taipaleen kylä valittiin Suomen kyliä koskevaan tutkimusohjelmaan Pohjois-Karjalasta. Vanhaa rakennus- ja asumistapaa tutkittiin vanhoja kyläläisiä haastattelemalla, vanhimmat rakennukset mitattiin, piirrettiin ja valokuvattiin kansatieteellisin menetelmin.

Myöhemmin, vuonna 1975, kylään palattiin tutkimaan noin tuhannen siirtokarjalaisen tulon seurauksia ja sopeutumista pohjoiskarjalaiseen ympäristöön. Siirtoväen maansaajille oli edessä rakentaminen ja usein myös raivaus perustaltaan hyvälle maaperälle, mutta sopeutumineni haasteellinen kuten muuallakin Suomessa ja riippui monista tekijöistä. Työpaikkoja saatiin kaivosteollisuudesta ja kaupan sekä liikenteen aloilta.

Siirtoväen sopeutuminen oli toisenlaista kuin muualla Suomessa, missä ei ollut ennestään ortodokseja. Tämä tutkimus osoittaa, miten kylään tulleet alkoivat pian verkottua vireän paikkakunnan moniin toimintoihin, seuroihin ja yhdistyksiin. Ortodoksisen ja luterilaisen seurakunnan kerhot olivat auki kaikille ja vallitsi avoimuus tulla ja tutustua toisiin. ”Karjalaisiahan ollaan kaikki”, todettiin haastatteluissa, mutta oma ryhmä ja siihen sitoutuminen oli silti vahva, oli sitten ortodoksi, luterilainen tai joko siirtoväkeen tai pohjoiskarjalaisiin kuuluva.

Piirakat olivat osin erilaisia ja kiinnostavaa on, mitkä uudet niistä omaksuttiin.

Näemme tästä kylästä, että se oli jo harjaantunut siihen kulttuurien kohtaamiseen, johon jouduttiin Suomessa toisen maailmansodan jälkeen itäisen siirtoväen ja läntisen kulttuurin törmätessä toisiinsa. Ainutlaatuinen sotien jälkeinen aikakausi Suomen historiassa tarvitsee näitä tutkimuksen tuomia peilejä meistä ihmisistä kulttuurimme taustaa vasten.

Näiden kahden tutkimuksen pohjalta on syntynyt tämä kirja, joka valaisee hyvin kylän historiaa ja siirtoväen vaikutusta sen elämään.