Vuonna 1995 rikoslakiin kirjattiin uudet ympäristörikoksia koskevat rangaistussäännökset. Yksi uudistuksen tärkeimpiä motiiveja oli pyrkimys parantaa ympäristönäkökohtien asemaa rikosoikeudessa. Ympäristöarvojen sisällyttäminen rikosoikeudelliseen järjestelmään on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi. Ympäristörikosoikeudelliset kysymykset asettuvat rikosoikeuden ja ympäristöoikeuden rajapinnalle, kahden toisistaan poikkeavan oikeudenalan välimaastoon. Ympäristörikosoikeus on myös voimakkaiden kansainvälistymispaineiden alainen, mikä tekee sääntelystä ja sen tulkinnasta haastavaa.

OTK, VTM Elina Pirjatanniemi tarkastelee väitöskirjatutkimuksessaan ympäristörikosoikeuden menestymisen mahdollisuutta sekä konkreettisin esimerkein että teoreettisella tasolla. Tutkimuksessa ympäristökriminalisoinnit nähdään osana ympäristön- ja luonnonsuojelun kokonaisuutta. Argumentaatiossa keskeiselle sijalle nousevat yhtäältä perustuslain ympäristöperusoikeussäännös ja toisaalta ennalta varautumisen periaate. Työssä on painotettu ympäristönäkökulmaa tavoitteena saada ympäristöarvoille jäsentyneempi asema rikosoikeuden järjestelmässä. Tutkimus luo kuvan ympäristörikosoikeuden monitahoisuudesta: ympäristörikosoikeudelliset kysymykset ulottuvat uhanalaisten lajien salakuljetuksesta vaarallisten aineiden ja jätteiden salakuljetukseen ja luvattomiin päästöihin.

Tekijä näkee "kestävän kehityksen rikosoikeuden" viimesijaisena ja äärimmäisenä mutta silti välttämättömänä keinona kunnioittaa tulevien sukupolvien oikeuksia. Vihertyvä rikosoikeus antaa lähtökohdat ympäristörikosoikeuden ymmärtämiselle samalla kun se sivuaa kysymyksenasetteluineen myös laajempaa keskustelua modernin rikosoikeuden mahdollisuuksista ja rajoista.