Väitöskirja tarkastelee vakiosopimuksia sekä sopimusoikeuden että sopimuskäytännön näkökulmasta.Sopimusten ensisijaisena funktiona on määritellä osapuolten oikeudet ja velvollisuudet sekä varautua potentiaalisiin sopimusriitoihin. Sopimukset nähdään juridisina välineinä, ei niinkään johtamisen ja liiketoimintastrategian toteuttamisen välineinä tai tärkeänä strategisena resurssina. Tutkimuksessa tuodaan esille vakiosopimusten asemoitumista sopimusoikeuden järjestelmään sekä vakiosopimusten ja -sopimustoiminnan ominaispiirteitä ja kehittämiskohteita.
Tutkimuksessa avataan myös näkökulmia ja keinoja siihen, miten siirtyä turvaavasta sopimisesta käyttäjälähtöiseen, sopimusosapuolten suhdetta ja liiketoimintaa vahvemmin tukevaan sopimiseen. Lisäksi tutkimuksessa tuodaan esille sitä, miten vakiosopimustoiminnasta on luotavissa yritykselle arvoa tuottava erottautumisen lähde ja kilpailuetu, kun hyödynnetään monitieteistä yhteistyötä, organisaation dynaamista sopimusosaamista sekä ennakoivan sopimisen viitekehystä.