Tämä on seitsemästoista Viestintäoikeuden vuosikirja. Kirjassa tarkastellaan monia erilaisia viestintä- ja informaatio-oikeuden alaan kuuluvia aiheita niin rikos-, vahingonkorvaus- ja hallinto-oikeuden kuin perus- ja ihmisoikeuksienkin saralta. Tarkastelutapa kuvastaa hyvin viestintä- ja informaatio-oikeuden luonnetta sateenvarjomaisena kattokäsitteenä, jonka alla voidaan tutkia monille eri oikeudenaloille ulottuvia asioita.

Kirjan alkuosassa käsitellään viestintäoikeudellisia teemoja. Korpisaaren ja Nuotion kirjoituksissa pureudutaan kansanedustajan parlamentaariseen immuniteettiin ja sananvapauden käyttämiseen. Nieminen valottaa sitä, miten perusoikeuksien rajoitusedellytyksiä tulee tulkita, kun sananvapautta rajoitetaan lasten suojelemiseksi. Järvinen, Neuvonen ja Rautiainen puolestaan tarkastelevat viestinnän ja kulttuurin saavutettavuutta perus- ja ihmisoikeuksien kannalta. Kirjoituksessa esitetään, että viestinnälliset ja kulttuuriset oikeudet eivät ole yhtä helposti kaikkien saavutettavissa. Dahlströmin ja Neuvosen artikkelissa kuvataan robottijournalisteja osana joukkoviestinnän toimijaverkkoa ja tarkastellaan robottien toiminnasta aiheutuvaa vastuuta joukkoviestinnässä.

Kirjan loppuosa painottuu informaatio-oikeudellisiin aiheisiin. Wrigley pohtii, miten EU:n perusoikeuskirjan henkilötietojen suojaa koskevan 8 artiklan soveltamisalan ja tarkoituksen epävarmuustekijät heijastuvat tietosuojalainsäädännön tulkintaan ja soveltamiseen. Vuosikirjan viimeinen artikkeli liittyy älykaupunkeihin, joissa hyödynnetään teknologiaa ihmisten turvallisuuden ja elämänlaadun parantamiseksi sekä kaupungin infrastruktuurin toiminnan helpottamiseksi. Alén-Savikko, Bu-Pasha, Himmanen, Korpisaari, Lehtilä ja Vesala kuvailevat artikkelissaan älykaupungin perustamiseen liittyviä oikeudellisia aspekteja tietosuojan ja taajuuksien sekä kilpailuoikeutta ja julkisia hankintoja koskevan sääntelyn näkökulmista.