Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat tuhosi Japania massiivisin pommituksin pyrkimyksenään alentaa fanaattisesti taistelevan keisarikunnan sodankäyntikykyä. Kiihkomielisyys ja itsensä uhraaminen keisarin puolesta nähtiin kumpuavan kulttuuriperinnöstä ja äärikansallisesta historiakäsityksestä. Kulttuuriperintökohteita pommitettiin tarkoituksellisesti, koska niiden tuhon ajateltiin tehokkaasti rapauttavan vihollisen taistelutahtoa, mutta vanhat pääkaupungit Kioto ja Nara säästyivät niiden kulttuuriaarteiden vuoksi. Japanin antauduttua kulttuuriperinnön suojelun haluttiin palvelevan maan demilitarisointia ja demokratisointia, eikä kansalaisten haluttu liittävän menneisyyden jälkiin ja muistomerkkeihin äärinationalistisia ja militaristisia merkityksiä. Entisen vihollisen kulttuuriperintöä suojeltiin muiden maiden ja erityisesti kiinalaisten sotakorvausvaatimuksilta. Japanin itäaasialaisten kulttuurien tutkimusperinne resursseineen katsottiin palvelevan myös yhdysvaltalaisen tiedemaailman intressejä. Tästä esimerkkinä ovat jaavalaisen Solon kallon päätyminen New Yorkiin ja Sinanthropus pekinensiksen fossiilien tarinan oudot käänteet.