Tutkimus nojautuu kolmeen teoreettis-metodologiseen näkökulmaan. Transnationaalisuutta tarkastellaan verkostoanalyyttisestä (Mayer 1962, Olwig 2007) ja liikkuvuuden sosiologian näkökulmista (Sheller & Urry 2006). Työn ote on myös lapsuuden tutkimuksellinen (James ym. 1998, Lee 2001). Se tarkastelee lasten ja nuorten omia tulkintoja transnationaalisuudesta ja heidän toimijuuttaan. Identiteettejä tutkitaan interaktionaalisesta, ryhmärajojen muodostumista tarkastelevasta näkökulmasta (Jenkins 2008, Wimmer 2009).
Tutkimuksen kohderyhmä on Helsingin maahanmuuttajavaltaisilla asuinalueilla asuvat, laajasti määriteltyyn toiseen sukupolveen kuuluvat eritaustaiset nuoret. Tutkimuksen aineistona on 29:n 12–16 -vuotiaan nuoren haastattelut. Aineisto on kaksiosainen. Siihen kuuluvat tiedot tutkittavien henkilökohtaisista verkostoista ja teemahaastattelu. Teemahaastattelu käsitteli perhettä, arkielämää, tulevaisuudensuunnitelmia, kokemuksia transnationaalisesta perheverkostosta ja transnationaalisuudesta, kuten vierailuista lähtömaihin, sekä etnistä identiteettiä ja suhdetta suomalaisuuteen. Tutkimus tarkastelee ensin verkostoaineiston avulla transnationaalisten siteiden uusintamista. Työ osoittaa, että toinen sukupolvi ei suoraan peri vanhempiensa transnationaalisia sidoksia. Siteet on rakennettava uudestaan nuorten omista lähtökohdista. Erityisesti vierailut ja niiden mahdollistama ihmisten ja paikkojen kasvokkainen kohtaaminen ovat keino uusintaa sosiaalisia suhteita, kokea kuuluvuutta transnationaaliseen perheverkostoon ja luoda oma side lähtömaahan. Toisaalta transnationaalisuus voi toisessa sukupolvessa saada uusia muotoja, esimerkiksi verkostojen maantieteellinen painopiste voi siirtyä lähtömaista kolmansiin maihin, joissa asuu sukulaisia tai tuttavia. Ylirajaisuus säilyy, mutta muuttaa muotoaan. Toisaalta tutkimus osoittaa, että pelkkien aktiivisten siteiden ja nuorten aktiivisuuden, kuten rahalähteysten tai vierailujen, tarkastelu ja yleisyyden mittaaminen (esim. Kasinitz ym. 2008) ei tavoita transnationaalisuuden.
