Väitöskirjassa analysoidaan kirkkolain luonnetta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallintoa ja järjestysmuotoa koskevana oikeudellisena normina. Onko kirkkolakijärjestelmä edelleen toimiva järjestelmä lainsäädännön kehittyessä yhä monimuotoisemmaksi ja kattavammaksi pyrkiessään sääntelyllään vaikuttamaan yhteisöjen ja yksilöiden elämään? Kirkko voi olla aloitteellinen kirkkolain sisällön määrittelemisessä, mutta jääkö kirkkolakijärjestelmään riittävästi sellaisia kirkon omia asioita, joiden perusteella tarvitaan erityistä lakijärjestelmään? Onko kirkko muuttamassa kirkkolakijärjestelmään vai pitäisikö sen muuttaa järjestelmä vain laiksi kirkosta?