Olisi hyvä, jos olisi olemassa keino erottaa hyvä ja paha toisistaan - ja vielä parempi, jos pystyisi erottamaan toisistaan viisaan ja tyhmän. Näin kirjoittaa Tarmo Kunnas ihmiselämän perustotuuksista.

Monimutkaisessa maailmassa pahakaan ei ole aina sama. Paha ja pahuus liittyvät tiukasti siihen, mitä on olla ihminen ja elää ihmisenä. Ei siis ihme, että kuvataiteilijoita ja kirjailijoita paha on kautta aikojen sekä ruokkinut että kammottanut.

Kirjallisuus ja kuvat tarjoavat kaikille mahdollisuuden laskeutua varjojen maailmaan, syvälle pahuuteen. Pahan kasvot kuitenkin muuttuvat: Baudelairen Pahan kukkia, Boccaccion Decamerone ja Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin -elokuvan kuuluisa porraskohtaus kuvaavat pahan hyvin eri tavoin. Paha voi uinua myös tyhmyydessä, moraalin heikkoudessa tai saamattomuudessa. Kun katsoo pahan kasvoihin, voi nähdä absurdin, kauhistuttavan, karismaattisen tai kehnon pahuuden.

Kirjallisuuden professori Tarmo Kunnas liikuu pahaa ja pahuutta käsittelevässä kirjassa suvereenisti aikakausien ja taiteenlajien halki. Hän poimii näkyviin pahan monet muodot ja tuo samalla esiin sekä pahuuden kamaluuden että sen ikuisen kiehtovuuden.