Hyvä hallinto on käsite, jonka yhteiskunnallinen merkitys on kasvanut 1990-luvulta alkaen niin Suomessa, Euroopassa kuin globaalistikin. Se on noussut yllättävän nopeasti vakiintuneempien oikeusvaltion symbolien kuten oikeusvaltioperiaatteen ja perus- ja ihmisoikeuksien rinnalle. Hyvä hallinto on alettu hahmottaa yhä enemmän yksilöllisenä oikeutena. Toisaalta käsitettä voidaan käyttää viittaamaan myös esimerkiksi viranomaisten käyttäytymisvaatimuksiin, eettisiin periaatteisiin, hallinnon sisäiseen organisaatioon, taloudelliseen tehokkuuteen, kokonaisvaltaiseen hallintoideologiaan tai yleisesti yhteiskunnalliseen kehitykseen. Käsite onkin varsin epämääräinen, eikä aina ole selvää, mihin sillä viitataan. Tutkimuksessa tarkastellaan tätä epämääräisyyttä monesta eri näkökulmasta. Keskeisiä ovat sekä hyvän hallinnon käsitteen historialliset viitekehykset että etenkin sen nykymuodot. Tutkimuksen perusargumentti on, että hyvän hallinnon käsite saa sisältönsä sillä perusteella, millaisella käsitteistöllä tai missä diskurssissa siitä puhutaan. Kyse on merkityksen muodostumisen tavoista sekä tiedon ja vallan suhteesta. Tutkimuksessa käsitellään erillisinä kertomuksinaan oikeudellista diskurssia, eettistä diskurssia, tehokkuusdiskurssia ja kehitysdiskurssia. Ajatuksena on, että eri diskursseissa muodostuvat merkitykset voivat joutua jännitteiseen suhteeseen keskenään. Tämä erilaisten mutta yhtä oikeutettavien mieltämistapojen moneus on käsitteen hahmottomuuden taustalla. Yhtä, muita oikeampaa merkitystä ei voida määrittää. Tutkimuksessa merkittäviä ovat hallinto-oikeudelliset, oikeusteoreettiset ja diskurssianalyyttiset kysymyksenasettelut. Oikeuden, kielen ja vallan suhteet muodostavat teoksen metodisen perustan. Se soveltuu luettavaksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisen vallankäytön erilaisista oikeutuksista ja oikeuden rajojen tapauskohtaisesta määrittymisestä.