Kokoelman kaunokirjalliset palaset valottavat monipuolisesti Rekolaa mm. runoilijana, aforistikkona, esseistinä sekä sävel- ja kuvataiteiden ymmärtäjänä.

Mirkka Rekolan kirjailijantyö kuuluu suomalaisen runouden mittaviin, uraauurtaviin saavutuksiin. Hänen esikoiskokoel­mansa Vedessä palaa ilmestyi 1954. Hänen runoutensa ja persoonansa karisma on vaikuttanut lukuisiin nuorempien polvien kirjoittajiin. Tämän kokoelman kaunokirjalliset palaset, esseet ja tutkielmat kuvailevat monipuolisesti Rekolaa runoilijana, aforistikkona, esseistinä, ystävänä, yhteistyökumppanina ja taiteellisena innoittajana.

Risto Ahdin ja Vilja-Tuulia Huotarisen esseissä runoilija kohtaa runoilijan. Kristina Carlsonin persoonalliset muistiinpanot ja aihiot liittyvät kirjoittamiseen ja ystävyyteen. Leena Krohn on valinnut kuusi kertomusta teoksestaan Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia, jonka keskeisessä hahmossa kajastaa näköisyyttä Mirkka Rekolaan. Esseessään Ystäväni Donna Quijote Krohn erittelee fiktion ja todellisuuden suhteita tuossa teoksessaan. Liisa Enwald tutkiskelee Rekolan valloittavia Maskuja. Nuo humo­ristiset pienet elämänpituiset jutut muodostavat oman lajinsa Rekolan tuotannossa, mutta tutkija löytää myös yhtymäkohtia kirjailijan muihin teoksiin. Katja Seutu tarkastelee Rekolan runoudessa tärkeän vasta­kohta-­ajattelun purkautumisen lähtökohtia alkukauden kokoelmissa Syksy muuttaa linnut sekä Ilo ja epäsymmetria. Olli Marttilan proosakatkelmat ilmentävät hänen kokemuksiaan kirjoitus-­ ja kuvantekoprosessin vuorovaikutuksesta sekä Mirkka Rekolalta saatuja vaikutteita. Kalevi Aho pohdiskelee Rekolan aforis­mien valossa nykysäveltäjän ja yleensä taiteilijan vastuuta ja haasteita. Eila Kostamo kertoo vuosikymmeniä jatkuneesta, vaiheikkaasta kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyöstä ja mieleenpainuneista kohtaamisista.