Tutkimus, joka toteutettiin vuosina 1992-96, käsittelee insinööriopiskelijoiden elämänkulkua ja insinöörikoulutuksen merkitystä siinä. Tutkimushenkilöt olivat Tampereen ammattikorkeakoulun insinööriopiskelijoita, jotka aloittivat opintonsa elokuussa 1992. Tutkimuksessa käytettiin eri tyyppisiä aineistonkeruumenetelmiä: kyselyjä (n=222 ja n=31), elämänkertahaastatteluja (n=32) ja ryhmäkeskusteluja (n=6), joissa 23 osallistujaa. Tutkimuksessa tehdään johtopäätöksiä opiskelijoiden identiteetistä, elämään vaikuttaneista rakenteellisista tekijöistä, ammattikorkeakoulujen pedagogisista valinnoista, keskeyttämisen luonteesta, akateemisesta imusta sekä oppilaitoksen asemasta koulutusmarkkinoilla. Tulokset osoittavat, että ammattikorkeakoulutasoisen insinöörikoulutuksen asema on ristiriitainen ja epäselvä. Yhtäältä koulutuksen kysyntä tulee käytännöllisesti suuntautuneilta ja vähemmän koululahjakkailta opiskelijoilta, jotka odottavat koulutukselta kontrollia ja opettajakeskeisiä käytäntöjä. Toisaalta osa opiskelijoista on selvästi akateemisesti lahjakkaita ja kunnianhimoisia henkilöitä, jotka vierastavat oppilaitoksen perinteisiä, koulumaisia toimintatapoja ja jotka ovat halukkaita jättämään oppilaitoksen ennen valmistumistaan. Ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen aseman selkeyttämiseksi hahmoteltiin kaksi vaihtoehtoisia strategiaa: (a) yliopistojen haastaminen, jolloin yritetään houkutella akateemisesti lahjakkaita, status-orientoituneita hakijoita ja (b) erottautuminen ja selvän työnjaon tekeminen yliopistoihin päin, jolloin pyrittäisiin houkuttelemaan käytännöllisesti lahjakkaita ja vähemmän status-orientoituneita hakijoita.