Kunnat siirtävät sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuun yhteistoiminta-alueelle sopimuksen perusteella, hallinnollisesti joko kuntayhtymä- tai isäntäkuntamallin mukaisesti. Yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalvelut 2010 -tutkimus luo kokonaiskuvaa alueiden palveluiden organisointitapoihin, ja sen aineisto on koottu haastattelemalla yhteistoiminta-alueiden johtavia viranhaltijoita.
Palveluiden kokonaisuuksia on muodostettu moninaisin ja usein epäselvin perustein. Keskittäminen näkyy organisaatioissa tiimiyttämisenä ja osaamisen uudelleen jakamisena. Erityispalveluiden rakentuminen alueille on usein hajanaisesti johdettua. Palveluiden yhtenäisten kokonaisuuksien tavoite saavutettiin vaihtelevasti, kaikki sosiaalihuollon palvelut olivat mukana noin 60 prosentissa alueista. Perus- ja erityistason integraatio on vaihtelevaa, vahvoin kytkentä on sosiaalihuollon palveluilla ja vammaispalveluilla.
Kuntalaisten yhdenvertaisten palveluiden tavoite on yhteistoiminta-alueilla tavoitteena ja toimintana vielä ristiriitainen. Maantieteellisten strategioiden sijaan palveluiden saavutettavuuden turvaaminen perustuu perussopimusten lähipalvelu- tai kuntaraja -linjauksiin.
Palveluita onnistuneesti tuottavan yhteistoiminta-alueen turvaamiseksi jatkossa näyttäisi olevan tärkeää valmistella sopimuksien sisältö huolella ja varmistua siitä, että ne ymmärretään eri tahoilla ja tasoilla samalla tavoin. Tiedonkulkua peruskuntien ja yhteistoiminta-alueiden välillä on syytä vahvistaa.