Toisten virolaisten valtakunta kertoo Viroon tulleista maahanmuuttajista, vanhapakanoista ja punkkareista, mierolaisista ja väärinymmärretyistä taiteilijoista. Se on ihmissusien, varkaiden ja leiriläisten kuvaus, liian rikkaiden ja liian köyhien, liian akateemisten ja liian sivistymättömien kirja. Mutta se on myös kirja virolaisista poikkeusyksilöistä. Niistä, jotka saavuttivat jalustansa omilla ansioillaan.
Teos jatkaa aiemmin ilmestyneiden Eesti on My Mind (Sammakko, 2018) sekä Viro maailmanvallaksi! (Sammakko, 2021) kertomusta siitä, miten vironsuomalaiseksi kasvetaan ja miten uusi kotimaa alkaa vaikuttaa elämiseen. Siinä missä Eesti on My Mind kertoi tuoreen asukkaan vaikutelmista ja Viro maailmanvallaksi! väitti Viron nousevan yhdeksi Euroopan johtavista valtioista tämän teoksen teema on syvempi. Se etsii virolaista toiseutta ja erityislaatuisuutta.
Keitä olivat graffittitaiteilija Ülo Kiple tai koira nimeltä Zhorik? Onko Virossa noitia? Miksi virolaiset punkkarit ovat aatelista sukujuurta, kuten Tõnu Trubetsky? Missä Viron hölmöläiset asuvat?
Ville Hytönen käy uhrilähteillä, neuvostoaikaisilla kalakolhooseilla ja noitakaivoilla, matkustaa Peipsijärven rajasaarelle, haastattelee Viron rehellisintä suomalaisrosvoa ja pohtii virolaisen filosofian perusteita.
Vastikään eronneena hän elää majakkakylässä pienen poikansa kanssa Viron pohjoisrannikolla ja avaa teksteissään omaa vironsuomalaista maailmaansa maalaismaisessa idyllissään sekä arjen raadollisimmissa puolissa. Kulttuurisena mierolaisena Hytönen on alkanut vaalia itämerensuomalaisuutta, yhteistä fennougrista ajatusta Itämerestä veljeskansojen kotina.
