Kyrönjokilaakso muodosti jo esihistoriallisella ajalla nykyisen Etelä-Pohjanmaan maakunnan ydinalueen. Rautakaudella siellä oli koko Suomen mittakaavassa harvinaisen voimakas ja rikas asutuskeskittymä. Viikinkiajan alussa Kyrönjokilaakson rikas asutus näyttäisi kuitenkin hiipuneen, ja arkeologisten löytöjen vähäisyyden vuoksi on jopa epäilty, että alue autioitui kokonaan 800-luvun kuluessa. Yksi Suomen asutushistorian kiistellyimpiä kysymyksiä on pitkään ollut se, onko asutus jatkunut Kyrönjokilaaksossa katkeamatta esihistorialliselta ajalta lähtien vai asutettiinko alue kokonaan uudelleen keskiajan kuluessa.
Tämä teos käsittelee Kyrönjokilaakson asutuksen varhaisvaiheita ja kehitystä keskiajalta 1600-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla. Tutkimuksen lähteinä on käytetty kahta laajaa aineistoa. Ensimmäisen muodostavat vanhat asiakirjalähteet, etenkin vanhat verotusasiakirjat, joita on käytettävissä runsaasti 1540-luvulta lähtien. Toisen lähdeaineiston muodostaa alueen vanhin nimistö eli pitäjännimet, kylännimet, talonnimet, henkilönnimet ja luontonimet, joita on verrattu koko suomalaisen kielialueen nimistöön.
Vanhimpien asiakirjatietojen perusteella Kyrönjokilaaksossa oli jo 1540-luvulla vankka ja vakiintunut asutus, joka ulottui aivan latvavesille saakka. Tällainen asutus ei ole voinut syntyä hetkessä, vaan sen täytyy olla huomattavan vanhaa, vähintään keskiaikaista tai vieläkin vanhempaa. Asutuksen vanhin ydinalue sijoittuu samalle seudulle, johon myös rautakautinen asutus keskittyi. Kyrönjokilaakson nimistöstä voidaan erottaa useita eri-ikäisiä ja eri alkuperää olevia kerrostumia, jotka avaavat uusia näkymiä jokilaakson pitkään ja monivaiheiseen asutushistoriaan.