Ville Hinkkanen | Akateeminen Kirjakauppa

Suomessa käynnistyi vuonna 1995 nuorten itse ilmoittaman rikollisuuden kansallinen seurantajärjestelmä. Tämän aineistoytimen ympärille - ja osin sen ansiosta - on maahamme versonut nuorten rikoskäyttäytymisen sosiaalitieteellinen tutkimussuuntaus, jossa ilmiötä ja sen syitä lähestytään kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien avulla. Kyselytutkimukset ovat merkittävä tietolähde, koska niiden avulla tavoitetaan se osa rikollisuudesta, joka ei tule lainkaan viranomaisten tietoon.

Kyselytutkimukset eivät kuitenkaan yksin ole riittävä tietolähde nuorten rikollisuutta tutkittaessa. Lisäksi tarvitaan rekisteriaineistoihin nojaavaa tutkimusta. Sen erityisenä vahvuutena on toisaalta vakavimman rikoskäyttäytymisen tavoittaminen, toisaalta hyvät edellytykset arvioida viranomaistoiminnan vaikuttavuutta rikollisuuteen.

Tämä tutkimus käsittelee alle 15-vuotiaana ensimmäisen rikoksensa tehneiden helsinkiläislasten rikollisuutta ja siihen kohdistuvia sosiaaliviranomaisten toimenpiteitä. Tutkimus perustuu rekisteriaineistoon, joka on luotu yhteistyössä Helsingin sosiaaliviraston kanssa. Tutkimus on siten merkittävä avaus rekisteripohjaiseen nuorisorikollisuuden tutkimukseen sosiaalitieteissä.

Tutkimushankkeella oli alun perin kaksi tavoitetta. Ensinnäkin haluttiin arvioida sosiaaliviranomaisten toimenpiteiden vaikutusta nuorten uusintarikollisuuteen. Toiseksi haluttiin kuvata alaikäisten nuorten rikollisuutta ja siihen kohdistuvia toimenpiteitä. Nyt käsillä oleva raportti sisältääkin katsauksen alaikäisten nuorten rikollisuuteen ja siihen, miten sosiaalitoimi Helsingissä reagoi lapsen tekemään rikokseen.

Tutkimuksessa on myös tarkasteltu toimenpiteiden yhteyttä rikosten uusimiseen. Tältä osin tarkastelu on suuntaa antava. Täydellistä vaikuttavuusanalyysia ei pystytty toteuttamaan, koska rekisteriaineistoon ei saatu riittäviä taustamuuttujia vertailuryhmän - siis niiden nuorten, joista ei tullut sosiaaliviraston asiakkaita rikoksensa johdosta - osalta. Tästä huolimatta Savolaisen, Hinkkasen ja Pekkarisen toteuttama, monimuuttuja-analyysiin nojaava vaikuttavuusarviointi on tuottanut kiinnostavia ja rohkaiseviakin tuloksia.

Kokonaisuutena tarkastellen tutkimus antaa varsin myönteisen kuvan Helsingin sosiaaliviraston kyvystä kohdata rikokseen syyllistynyt lapsi ja auttaa häntä. Toimenpiteet kohdistuvat kustannustehokkaasti siihen osaan nuoria, jotka tekevät eniten rikoksia. Alaikäisen nuoren rikollisuuteen puututaan kattavasti, nopeasti ja intensiivisesti.