Sari Heikkinen | Akateeminen Kirjakauppa

Ikääntyvistä maahanmuuttajista ei toistaiseksi ole juuri tutkimustietoa Suomessa. Kansainvälisten tutkimusten tuloksia on hankala siirtää suomalaiseen yhteiskuntaan, sillä maahanmuuttajien lukumäärä on Suomessa hyvin pieni verrattuna muihin Euroopan maihin ja pääosa maahanmuuttajista on työikäisiä ja nuoria.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella entisestä Neuvostoliitosta iäkkäinä Suomeen muuttaneiden henkilöiden arjen kulkua, sukupolvien välisten suhteiden merkitystä arjen kululle sekä ylirajaisten verkostojen merkitystä ja niiden ylläpidon keinoja. Kotoutumista ja arkielämää on tutkittu myös syrjäytymisen käsitteen (sosiaalinen ja emotionaalinen syrjäytyminen) avulla. Kotoutumista on lisäksi tutkittu kuntien näkökulmasta tarkastelemalla, miten ikääntyvät maahanmuuttajat näkyvät kuntien vanhuspoliittisissa ohjelmissa ja kotouttamisohjelmissa ja mitä heistä sanotaan. Asiakirjojen mainintoja on peilattu vuonna 2013 voimaan tulleeseen vanhuspalvelulakiin ja laatusuositukseen. Tutkimus paikantuu etnogerontologian tutkimuskenttään.

Tutkimuksen aineistoina ovat entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneiden maahanmuuttajien haastattelut, niiden yhteydessä tehdyt piirrokset ylirajaisista verkostoista, sukupuut sekä 18 kunnan vanhuspoliittiset ohjelmat ja kotouttamisohjelmat.

Analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä.

Tutkimuksen tuloksena oli, että arjessa limittyivät entisen kotimaan tavat ja toimintakulttuuri uuden kotimaan tapojen ja toimintojen kanssa. Sukupolvien välisillä suhteilla oli suuri merkitys haastateltavien arjen sujumisen kannalta. Nuoremmat sukupolvet auttoivat arjen raskaissa askareissa, olivat seurana ja apuna sekä toivat turvallisuutta iäkkään haastateltavan arkeen. Iäkäs haastateltava oli puolestaan isovanhempana tukena ja seurana lastenlapsilleen. Hän jakoi kokemuksia sekä tietoja suvusta, perheen historiasta ja tavoista.

Entiseen kotimaahan jääneihin, kuten perheenjäseniin, sukulaisiin ja tuttaviin, iäkkäät haastateltavat pitivät yhteyttä monin tavoin. Ylirajaiset suhteet olivat merkityksellisiä tiedon, kokemusten ja tunteiden vaihdon kannalta. Edesmenneet ystävät ja sukulaiset kuuluivat yhtä lailla ylirajaisiin sosiaalisiin verkostoihin. Yhteydenpitoa rajoittavia tekijöitä olivat vastaanottajan kunnon huononeminen ja yhtälailla oman fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen. Taloudelliset tekijät vaikuttivat yhteydenpitoon, eritoten mahdollisuuteen matkustaa tai soittaa. Sukupolvien väliset tiiviit suhteet olivat tärkeitä erityisesti emotionaalisen syrjäytymisen ehkäisyssä. Monet iäkkäät haastatellut olivat saaneet Suomessa osakseen syrjivää kohtelua. Arkea ja kotoutumista helpottivat tyytyväisyys ympäristöön, mm. kodin varustetaso, lähiympäristön siisteys ja turvallisuus.

Vanhuspoliittisten ohjelmien ja kotouttamisohjelmien analyysin tulokset kertoivat, kuinka kunnissa on vielä vähän kokemusta ikääntyvistä maahanmuuttajista. Vanhuspoliittisissa ohjelmissa ikääntyvät maahanmuuttajat mainittiin satunnaisesti.

Kotouttamisohjelmissa mainintoja ikääntyvistä maahanmuuttajista oli useammin. Ohjelmissa puhuttiin haasteista, jotka tulevat vastaan tulevaisuudessa. Erityisesti esille nousi kielitaito ja mahdollisuus kommunikoida asiakkaan kanssa. Ikääntyvien maahanmuuttajien elämään liitettiin myös oletuksia, kuten itsestään selvästi perheen tuki. Ikääntyvistä maahanmuuttajista puhuttiin usein yhtenä homogeenisena ryhmänä. Huoli tulevaisuudessa kohdistui työntekijöiden taitoon kohdata eri kulttuureiden edustajia.

Vanhuspalvelulaki ja laatusuositus tukivat iäkkään henkilön yksilöllistä kohtaamista. Laissa ja suosituksessa myös painotettiin henkilöstön riittävää osaamista kohdattaessa monimuotoista vanhusväestöä.