Aaro Hellaakosken Jääpeili on suomalaisen modernismin ensimmäinen merkkiteos. Sen kuuluisimmassa runossa ”Hauen laulu” vedenalaisen maailman asuja nousee kuusen latvukseen, maistaa punaista käpyä ja alkaa laulaa. ”Niin villin-raskaan / se virren veti / että vaikeni / linnut heti”.
Väkevästi eroottinen viesti tajunnan pohjilta oli toista kuin kaikki siihenastinen suomalainen lyriikka. Hellaakoski aloitti työnsä aikansa runoruhtinaan V. A. Koskenniemen liittolaisena, mutta sai kyllikseen vanhoihin malleihin sidotusta runoudesta. Se mahtuu pesuvadin tilavuuteen, hän sanoi ja suuntasi itse ulapalle, jonka vapaana aaltoavan pinnan alla aukenivat arvaamattomat syvyydet
Hellaakosken runoutta on tutkittu paljon, mutta Pekka Tarkan teos poikkeaa edeltäjistään. Se tarkastelee runoilijan elämää kokonaisuutena ja ottaa huomioon, että Hellaakoski oli ammatiltaan luonnontieteilijä. Hänen elämäntyönsä ensimmäisen vaiheen eri puolet yhdistyvät Tarkan kirjassa tavalla, jossa tinkimätön tiede ja suuri runous elävät samassa persoonassa.
Hellaakoski rakasti kuvataiteita ja perehtyi ystävänsä Wäinö Aaltosen kanssa maalauksen ja kuvanveiston eurooppalaisiin virtauksiin ekspressionismista kubismiin. Tarkka esittelee hänet taiteen tuntijana ja näyttää lyriikan taustalla vaikuttavat seikkailut kuvan ja sanan rajaseuduilla.
Teoksen aiemmin käyttämättömiä lähteitä ovat Hellaakosken suorasukaiset lehtikirjoitukset ja persoonallinen kirjeenvaihto sekä elämäkerrallinen kronikka ”Yhden runoniekan surullinen nuoruus”. Näkyviin piirtyy kehityskulku, joka alkoi huutokauppakamarien rallatuksista ja eteni kohti uuden aikakauden ydintä.
