Suomalaisilla tutkijoilla ei ollut vuoden 1918 jälkeen vuosikymmeniin pääsyä sisä-Venäjällä asuvien suomalais-ugrilaisten kansojen pariin. Yhteydet sukukansoihin avautuivat 1990-luvun vaihteessa. Ensimmäiset tutkimusmatkat ja uudet, avoimet kontaktit sikäläisiin tutkijoihin toivat suomalaisten eteen aivan odottamattomia ilmiöitä: elävää etnistä uskoa ja vuosikymmeniä neuvostovallan varjossa hiljaa elänyttä perinnettä, joka on nyt nostettu julkisuuteen, osaksi voimistuvaa kansallista identiteettiä. Teoksen artikkelit valottavat niitä perinteen ilmiöitä, jotka ovat olleet keskeisiä eri suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuureissa tällä vuosisadalla mutta joista ei ole julkisuudessa puhuttu. Niissä pyritään myös pohtimaan, mikä merkitys perinteellä on ollut kannattajilleen. Kirjoittajina ovat suomalaisten ohella useat muita suomalais-ugrilaisia kansoja edustavat tutkijat. Kaikki artikkelit perustuvat paljolti kirjoittajien omiin kenttätyöaineistoihin.
