Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/123/EY palveluista sisämarkkinoilla hyväksyttiin joulukuussa 2006 Suomen EU-puheenjohtajakauden loppuvaiheessa. Direktiivi tulee saattaa voimaan jäsenmaissa joulukuun 28. päivään 2009 mennessä. Direktiivin kansallista voimaan saattamista varten kauppa- ja teollisuusministeriö teetti tämän selvityksen jonka edellytettiin olevan toisaalta deskriptiivinen ja mahdollisimman helppolukuinen esitys direktiivistä ja sen keskeisestä sisällöstä ja toisaalta osin analyyttinen tutkimus direktiivin vaatimuksista Suomen lainsäädännön kannalta.

Selvityksessä tarkastellaan palveludirektiivin sisältöä erityisesti siltä osin kuin se vaikuttaa palvelun tarjoajien eli yritysten sekä palvelun vastaanottajien eli kuluttajien ja muiden asiakkaiden asemaan. Selvitys seuraa pääosin direktiivin esitystapaa. Nämä vaikutukset edellyttävät yleensä sitä, että direktiivi saatetaan Suomessa voimaan asianmukaisin lainsäädäntötoimin. Sen vuoksi selvityksessä tarkastellaan yleisellä tasolla kansallista yleis- ja erityislainsäädäntöä, joka olisi sopeutettava direktiivin vaatimuksiin, sekä direktiivin asettamia uusia lainsäädäntövelvoitteita. Varsinainen lainvalmistelutyö suoritetaan myöhemmin ministeriöissä.

Sijoittautumisvapautta ja palveluiden vapaata tarjontaa säännellään EY:n perustamissopimuksessa ja Euroopan yhteisön tuomioistuin on tuomioissaan kehittänyt oikeutta näiden suhteen. Palveludirektiivi perustuu paljolti tähän oikeuskäytäntöön mutta antaa kansallisille viranomaisille runsaasti tehtäviä sääntöjen voimaan saattamiseksi. Monet alat on rajattu pois direktiivin piiristä, mutta ne ovat silti perustamissopimuksen sääntöjen soveltamisen piirissä, ja monia aloja, kuten rahoitus- ja vakuutuspalveluja, varten on olemassa omat yksityiskohtaiset sääntönsä. Direktiivi 2000/31/EY sähköisestä kaupankäynnistä eli sähkökauppadirektiivi, joka hyväksyttiin Suomen edellisen EU-puheenjohtajakauden päätteeksi, sääntelee tietoyhteiskunnan palveluja, jotka ovat etäpalvelujen keskeinen osa. Tässä selvityksessä tarkastellaan palveludirektiivin ja sähkökauppadirektiivin suhdetta ja otetaan kantaa palveludirektiivin soveltamisalaan erityisesti tarkasteltaessa palvelujen suhdetta tavaran, pääoman ja työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen.

Selvityksessä todetaan palveluelinkeinon merkityksen ja luonteen kehittyminen ja palveludirektiivin rooli palvelualan sääntelyssä sekä se, että palveludirektiivi on vain eräänlainen välietappi tässä kehityksessä.