Demokratia ja tehokkuus muodostavat kunnallishallinnon keskeisimmän arvopohjan. Näiden välillä vallitsee tietynlainen jännite. Kauko Heurun väitöskirjassa tutkitaan oikeushistoriallisessa valossa kunnanvaltuuston asemaa tämän jännitteen sisällä. Siinä selvitetään kunnanvaltuuston vallan syntyhistoria sekä sen kehittyminen yhteiskunnallisen muutoksen osana.
Kunnallishallinnossa on perinteisesti korostettu demokraattisia arvoja. 1990 -luvulla tässä tapahtui ratkaiseva muutos. Tällöin tehokkuusvaatimukset voimistuivat, ja niihin myös vastattiin. Maamme kunnallishallinto siirtyi erilaisten kokeilujen ja hallinnonuudistusten kautta uudenlaiseen kunnallishallintoon, jonka johtavana aatteena on tulosjohtamisen idea.
Mitä pitemmälle tulosjohtamista on kunnallishallinnossa toteutettu, sitä enemmän valtuusto on menettänyt asemaansa kunnan päätösvallan käyttäjänä. Valtuuston valtaa on siirretty täytäntöönpanijoille tietoisesti, mutta sitä on siirtynyt myös salaisesti. Jokainen pelkän tavoitteen asettava valtuuston päätös, jota ei sidota keinovalikoimaan, siirtää valtuuston valtaa. Samoin tekee määrärahapäätös, jota ei sidota yhteen määrätarkoitukseen.
Yleistymässä oleva käsitys valtuuston aseman heikkenemisestä saa tutkimuksellista vahvistusta. Kauko Heuru selvittelee yli 400 -sivuisessa väitöskirjassaan laajasti tämän kehityksen syitä. Tällöin hän osoittaa kunnallishallinnon kiinteän yhteyden yhtäältä valtioon ja toisaalta ajan yleisiin virtauksiin. Hän näkee, että 1980 -luvulla alkanut kunnallishallinnon uudistaminen ei ollut ilmiönä itsenäinen, vaan se liittyi kiinteästi uusliberalismin nousuun ja valtionhallinnon uudistamiseen. Kunnallishallinnon vahvistamisen nimissä tehdyt lainsäädännölliset uudistukset kuten normien purku, vapaakuntakokeilu ja kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistaminen olivat tarkoitukseltaan ensisijassaq valtionhallinnon uudistamista.
Valtion edustajat eivät kuitenkaan ajaneet kuntia muuttamaan hallintoaan, vaan tämän tehtävän hoitivat kuntien keskusjärjestöt. Ne aloittivat jo 1970 -luvulla määrätietoisen koulutus- ja muun ohjaustoiminnan mangeristisen kunnallishallinnon aikaansaamiseksi. Kaiken perustana oli uusliberalismi sekä amerikkalainen liiketaloustieteellinen tutkimus ja sen osakseen saama huomio OECD-maiden julkisessa hallinnossa.
Kauko Heuru pohtii myös valtuuston aseman vahvistamista. Hän tulee siihen tulokseen, että nykyajan tehokkuuden ihannointi antaa vain vähän mahdollisuuksia siihen. Näistä merkittävämpänä on vallan ja vastuun jaon normatiivinen täsmentäminen. Tämä merkitsee nykyistä selkeämmän poliittisen johtajuuden luomista suomalaiseenkin kunnallishallintoon. Tutkija, jolla itsellään on pitkä kaupunginjohtajan virkaura, puoltaa pormestarityyppistä johtamisjärjestelmää. Tämän hän tekee nimenomaan valtuuston vallan kannalta.
