Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Tämä perustuslain "pyhä" lause sai arkkitehtonisen ilmentymänsä Suomen Eduskuntatalossa, joka arkkitehti J. S. Sirénin johdolla rakennettiin vuosina 1926-1931. Vaikka parlamenttitalo on yhteistä omaisuuttamme, tiedämme siitä suhteellisen vähän. Eduskunnan intendenttinä pitkään työskennelleen Hakala-Zilliacuksen taidehistorian alaan kuuluva väitöskirja selvittää tämän tärkeimpiin kansallismonumentteihimme kuuluvan talon arkkitehtuuria, sisustusta, taideteollisuutta ja kuvataidetta perinpohjaisesti. Mukana on myös poliittisen historian näkökulma. Suomi itsenäistyi joulukuussa 1917 ja kävi sisällissodan. Kirjoittaja esittää uudenlaisen tulkinnan Eduskuntatalon kokonaistaideteoksen sitoutumisesta näihin kansakunnan historiassa mullistaviin tapahtumiin sekä yleisemminkin 1920-luvun loppupuoliskon suomalaiseen yhteiskuntaan. Ketkä siis rakensivat Eduskuntatalon, kenelle se oli tarkoitettu ja miksi siitä tehtiin juuri sellainen kuin se tänäänkin pääpiirteissään on? Miksi rakennus sijoitettiin Arkadianmäelle, miksi se verhoiltiin punertavanharmaalla graniitilla, miksi istuntosali on pyöreä ja Tulevaisuus-veistos sijoitettu selkä eduskuntaan päin, ja miksi suuren valiokunnan huone jäi ilman suunniteltua seinämaalausta? Minkälaiset tilat esimerkiksi puhemies, hallitus tai naiskansanedustajat saivat? Muun muassa näihin kysymyksiin runsaasti kuvitettu teos antaa vastauksen.
