Aulis Kytömäki | Akateeminen Kirjakauppa

– Lähdetkö välitunnilla minun kansa viemähän viulua Anders Pärille? – Joo, lähden, sanoi Karl-Erik ja nyökytti päätään. Anders Pär ei ollut niin hämillään kuin luulin, koska hän oli jo asian kuullut joltain. Minä tervehdin kädestä Anders Päriä ja kumarsin, niin olin tehnyt joka kerta kun olin hänet tavannut. Anders Pär yritti näyttää iloiselta, kun hän sanoi: – Me voidaan soittaa sitten, kun sinä itse voit päättää, eikö niin? – Joo, ja sitten me soitetaan Saatanan polkkaa, niin kovaa että kuulevat Malungissa asti, sanoin nauraen ja laitoin viulukotelon piirongin päälle. Uusi pettymys ei antanut kauaa itseään odottaa, vaan jo päi-vällä oli maailmani pilalla. Syötäväksi saimme keitettyjä peru-noita ja tillilihakastiketta, jota joku tytöistä oli toivonut. Ruoka oli minulle suuri probleema, niin koulussa kuin kotonakin. Mi-nusta kukaan ei osannut leipoa leipää, se oli minusta puolipais-tunutta, maistui sokerille ja tarttui kitalakeen. Lihapullatkin olivat suuria, keitettyjä ja aina soosissa liossa. Kaipasin kunnon ruisleipää ja läskisoosia. Minä naputin kahvelilla juomalasiini ja sanoin: – Nyt on minun vuoro valita ruoka huomiseksi. Keittäjä tuli viereeni seisomaan, hymyili ja sanoi: – Kyllä kai toivot sellaista, jota osaan keittää? – Varmasti osaatte, kaikki keittäjät osaavat. Minä kiiruhdin sanomaan ja jatkoin: – Minä haluan kauranryynivelliä, mutta se pitää olla vähä paksumpaa, kun tavallinen velli: eikä sitten ole väliä, vaikka palaas vähän pohjahan. Keittäjä katsoi minua silmät suurina, opettajan suu meni hy-myyn, pari poikaa nousi seisomaan, toinen heistä sanoi: – Huomenna minä en tule kouluun, plää. Toiset oppilaat hyiäsivät, jokainen eri tavalla. Vihdoin kaikki jäivät katsomaan minua kysyvästi, olinko ollut tosissani. Vih-doin minä käsitin, etten saisi velliä, mutta halusin kuitenkin ylpeillä tytöille ja siksi sanoin: – No valitkoon seuraava, minä saan uunipaistettua fasaania illalla, niin en minä nälkäähän kuole. Kun menin kotiin, haistoin jo ulkona että Alma-täti leipoi, mut-ta hajusta en osannut päätellä, mitä hän leipoi. Pöydällä oli suu-ri ruskea taikinaläjä, jota Alma-täti alkoi pyöritellä, hymyili ja sanoi: – Tule minun kassa leipomaan piparkakkuja, muut kakut olen jo leiponut, seitsemän eri sorttia.