Oma Lemmikkini!Kepeinä lumihiutaleina leijailevat erään Straussin valssin sävelet ilmassa saaden ajatukseni jälleen lentämään Sinun luoksesi, Tähtisilmäni luokse. Hiljaa, ajatuksissani sivelen pehmeitä kutrejasi tuntien niiden hyväilevän kosketuksen sormissani. Tunnen ihanan pehmeyden poskillani.

Vanhempiemme kirjeenvaihto vuosilta 1943-47 on ikään kuin ollut aina olemassa. Se on kulkenut mukana muutosta muuttoon, ja me lapset olemme aina tienneet sen olemassaolosta kirjoituspöydän tietyssä laatikossa. Koskaan emme kuitenkaan nähneet heidän kirjeitään lukevan, eikä niiden sisällöstä meille juuri kerrottu. Sen sijaan me aina tiesimme missä ne ovat, ja jonkinlaisen suuren salaperäisyyden ympäröimänä isämme silloin tällöin ikään kuin muistutti, että täällä ne ovat.

Uskomme, että kirjeitä säilytettiin myös jälkipolville.
Nämä kirjeet, vaikka ovatkin äärettömän henkilökohtaisia, kertovat myös jostain sellaisesta, mikä kaikissa ihmisissä elää läpi aikojen: Paremman kaipauksesta, taisteluista, unelmista ja rakkaudesta.
Kirjeet kertovat paljon koettua Suomen murrosajan vuosista, tavalla, jota historian kirjoista ei välity.

Tämä kaikki on kertomisen arvoista.

Gunhild ja Kalevi Haapaniemen lapset: Rauno Haapaniemi ja Ritva Haapaniemi.

Kirja on ollut esillä Yle radion Horisontti ohjelmassa, jossa tekijät olivat haastateltavana.
Linkki : https://areena.yle.fi/audio/1-50712270