Kustavi oli Turun vuoden 2015 kirjamessujen vieraskunta. Siksipä olikin mukava sattuma, että käsiini osui Vakka-Suomen saaristolaiskuvaajan Kaarina Liukkosen uusin teos, joka kertoo Kustavissa sijaitsevan Istron Hyvinvointikeskuksen kertomuksen.

Kaikki alkaa kaukaa. Jo 600-luvulta, jolloin merenpinta oli seitsemisen metriä nykyistä korkeammalla ja satunnaiset hylkeenpyytäjät saattoivat yöpyä saaressa. Varsinaisesti Istro, lyhennys nimestä Österå, sittemmin 1930-luvulla Itätaloksi nimetty, nousee historiaan dokumentissa vuodelta 1658. Se oli keskiaikaisen rannikkopurjehduksen risteyskohta ja kauppapaikka. Istro sijaitsee Kustavin Kaurissalossa (vanhoissa dokumenteissa Corsall) ja on ollut katolisena aikana ns. piispantalo, talo, joka maksoi veronsa Turun piispalle. Reformaation yhteydessä kirkon maaomaisuus siirtyi kruunulle ja siltä eteenpäin aatelistolle. Vuonna 1570 tila siirtyi Louhisaaren Flemingeille. Istro oli ruotujakolaitoksen olemassaolon aikana, 1600-luvun lopulta 1800-luvulle Kustavin Kaurissalon rusthollin kantatila. Vuonna 1772 rustholli myytiin Österman-suvulle.

Liukkosen kirja lähtee kuitenkin liikkeelle kansainvälisestä satuteemasta, jonka mukaan kaukana kuninkaan hovista asui nuori kalastaja. Eräänä päivänä hän löysi pyyntiverkostaan raskaan arkun. Se oli aarrearkku, joka oli upotettu mereen vihollisilta turvaan. Kalastaja vei arkun kuninkaalleen, joka palkitsi hänet runsailla hopea-astioilla ja runsaalla rahakukkarolla.