Alanen avaa historiikissaan selkäpiitä karmivan kuvan Etelä-Pohjanmaan elämästä 1800-luvulla. Kirkonkirjojen merkintöihin ja oikeuden päätöksiin pääosin perustuvalla asiallisella tekstillä hän tuo lukijan eteen rikollislauman: tappelijoita, juopottelijoita, puukonheiluttajia, tappajia ja jopa murhaajia, varkaita ja rosvoja, jotka saivat melko vapaasti riehua, koska heitä vastaan ei uskallettu nousta eikä oikeudessa todistaa. Nimismiehet ja muut lainvartijat olivat heikkoja, usein juoppoja, kunnes Kauhavan, Ala- ja Ylihärmän nimismieheksi tuli kovaotteinen Adolf Hägglund 1864. Hän sai suuren joukon puukkojunkkareita oikeuteen ja rangaistuksiin. Tämän kirjan jälkeen laulut Isontalon Antista ja Rannanjärvestä maistuvat niin pahalta, että ne jäävät laulamatta.

Lyhyesti Alanen kuvaa myös kirkollisen toiminnan heikkouden, papiston huonon koulutustason ja herätysliikkeiden pienen vaikutuksen tuohon aikaan. Kansakoulujulistus 1858 aloitti koululaitoksen kehittämisen, mutta se ei ehtinyt vielä puukkojunkkarien aikana vaikuttamaan.

Yrjö Alanen (1860-1944) oli kirkkoherra, kirjailija ja historiantutkija. Hän vietti lapsuutensa Kauhavalla, missä näki ja kuuli puukkojunkkarien toimintaa.