Kulttuurin opetus kielen opetuksessa on toisaalta yksinkertainen, toisaalta monitahoinen aihe, joka on herättänyt kiinnostusta yli vuosisadan ajan. Erityisesti on keskusteltu siitä, mikä osa kulttuuria tulisi integroida opetukseen ja miten integroinnin tulisi tapahtua. Opettajakunta on kuitenkin ollut vakuuttunut siitä, että vieraan kielen opetus lisää vain vähän yleissivistystä, jos kieltä opetetaan vain lingvistiseltä kannalta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa kulttuurin opetuksesta käytävää keskustelua sekä länsimaissa että Kiinassa. Tutkimuksen päämääränä on antaa suuntaviivoja kulttuurisen ulottuvuuden sisällyttämiseen vieraiden kielten opetukseen Kiinassa, erityisesti 11-18 -vuotiaiden opetukseen. Tutkimukselle on tarvetta, sillä Kiinasta puuttuu akateeminen pohdinta kulttuurin opetuksesta vieraan kielen opetuksessa.
Tutkimusasetelma perustuu kielen opetuksesta tehtyihin tutkimuksiin sekä länsimaissa että Kiinassa. Nämä tutkimukset tukevat näkemystä, jonka mukaan kieli on kiinteä osa kulttuuria ja kieltä ei voi opettaa opettamatta samalla kulttuuria. Tästä syystä kultuurin opetus on sisällytetty kielen opetukseen ja opetusmateriaaleihin tavalla tai toisella kautta kielen opetuksen historian.
Länsimaissa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että vaikka kulttuurin sisällyttämisellä kielen opetukseen on pitkähkö historia, ja vaikka lukuisissa tutkimuksissa on kehitetty joukko teorioita, opettajakunta etsii yhä tapoja soveltaa niitä sekä luokkatehtäviin että oppimateriaaleihin.
Mitä tulee kiinalaiseen perinteeseen kielen ja kulttuurin opetuksessa ja tutkimuksessa, tämä tutkimus osoittaa, että vieraan kielen oppimista on aina arvostettu sekä sosiaalisesti että poliittisesti kautta Kiinan historian. Vieraan kielen opetus on kuitenkin suurimmaksi osaksi pragmaattista eikä akateemista arvokeskustelua juurikaan käydä vieraan kielen opetuksesta.
Lisäksi tämä tutkimus osoittaa, että ennen vuotta 1949 vieraan kielen opetus Kiinassa oli pääpiirteissään yhdenmukaista länsimaisen kielen opetuksen kanssa, koska suurin osa oppikirjoista oli joko tuotu länsimaista tai länsimaisten oppikirjantekijöiden kirjoittamia. Vuoden 1949 jälkeen seuraavien 30 vuoden aikana englannin kielen opetus ei tuntunut seuraavan tarkasti mitään kielen opetuksen teoriaa. Tällöin poliittinen ideologia vaikutti vieraan kielen opetukseen Kiinassa. Lisäksi opettajakunta Kiinassa alkoi kirjoittaa omia oppikirjojaan maanlaajuiseen käyttöön 11-18 -vuotiaiden opetukseen. Vieraan kielen opetuksessa vallinneen poliittisen ideologian vuoksi oppikirjoja, erityisesti niitä, joita käytettiin 1950-luvun loppupuolelta 1970-luvun loppupuolelle, dominoi oppijoiden oma syntyperäinen kulttuuri ja siis erityisesti poliittinen kulttuuri. Oppikirjat seurasivat poliittisia suuntauksia ja olivat jatkuvasti muutoksen tilassa, koska ne seurasivat poliittisia suuntauksia. Kiinalaisella opettajakunnalla oli siis vain vähän mahdollisuuksia parantaa kielen opetusta ja oppikirjoja kielen opetuksen muuttuvien teorioiden mukaisiksi. Koska Kiina oli suljettu länsimailta, kiinalaiset pedagogit ja opettajat tiesivät vain vähän viimeisimmistä kielen opetuksen teorioista ja kehityssuunnista. Siksi kiinalaiselta opettajakunnalta vielä nykyäänkin puuttuu kokemusta kielen opetuksen tutkimuksesta ja oppikirjojen kirjoittamisesta sekä viimeisintä tietoa uusimmista kielen opetuksen teorioista. Tästä on todisteena uusin (1993) 11-18 -vuotiaille oppilaille suunnattu oppikirjasarja sekä vuoden 1993 kansallinen vieraiden kielten opetussuunnitelma.
Verrattuna länsimaissa käytyyn keskusteluun kulttuurin opetuksesta vieraan kielen opetuksen yhteydessä, kiinalaiselle opettajakunnalle aihe saapui myöhemmin ja kehittyi verrattain kapea-alaisesti kulttuurienvälisen oppimisen tutkimusten dominoidessa. Tästä oli seurauksena, että uusimmat erityisesti Euroopassa kehitetyt teoriat kulttuurintutkimuksesta vieraan kielen opettamisessa eivät ole johtaneet keskusteluun kulttuurin opetuksesta kielen opetuksessa Kiinassa. Systemaattinen pohdinta keskeisistä käsitteistä (kulttuurin määritelmä suhteessa kulttuurin opetukseen ja kielen opetuksen kulttuuriset päämäärät) puuttuu usein. Yhtymäkohtia on erityisen vaikea löytää 11-18 - vuotiaiden vieraiden kielten opetukseen.
Kaiken yllämainitun valossa, tämä tutkimus on mielekäs ja merkittävä niin parhaillaan aiheesta Kiinassa käytävän keskustelun kuin käytännön kielen opetuksenkin kannalta.
Jotta tutkielman väitteet perustuisivat konkreettiseen tilannekuvaukseen, kartoitettiin Kiinassa vallitsevia asenteita kulttuurin opetusta kohtaan kielten opetuksessa. Tämä tapahtui kyselylomakkeiden avulla. Otos sisälsi 373 11-18 -vuotiasta oppilasta, 176 samanikäisten oppilaiden englannin kielen opettajaa ja 51 ohjaavaa opettajaa useista opettajankoulutusyliopistoista ja muista yliopistoista. Informantit olivat useista Shandongin alueen kaupungeista. Kyselylomake tiedustelee viittä asiaa: (1) ovatko informantit saaneet/antaneet opetusta englanninkielisten maiden kulttuurista saadessaan/antaessaan englannin kielen opetusta; (2) miten informantit määrittelevät kulttuurin; (3) mitä mieltä informantit ovat kulttuurin merkityksestä antamassaan/saamassaan kielen opetuksessa; (4) miten informantit välittävät tietoa kulttuurista oppilailleen ja (5) onko niillä informanteilla, jotka ovat opettajia, vaikeuksia opettaa kulttuuria osana kielen opetustaan. Luotettavien ja aitojen taustatietojen saamiseksi informantteja pyydettiin lisäksi tarkentamaan tarpeellisissa kohdin erilaisia kulttuurisia näkökohtia. Useita lisäkysymyksiä osoitettiin opettajille ja ohjaaville opettajille.
Vastaukset analysoitiin sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisin metodein. Vastaukset ovat tutkielman kannalta arvokkaita sen vuoksi, että informanttien kommentit kulttuurin merkityksestä kielen opetuksessaan/oppimisessaan ovat suoria heijastuksia siitä, mitä he ajattelevat kulttuurin merkityksestä omassa opetuksessaan tällä hetkellä tai tulevaisuudessa. Vastauksia voidaan myös käyttää materiaalina keskusteltaessa kulttuurin opetuksesta tai materiaalina kulttuurin opetuksessa koululuokassa.
Tutkimustulokset osoittavat, että informanttien selvä enemmistö on sitä mieltä, että kulttuurin opetusta kielten opetuksessa on edistettävä. Toisaalta monien vastaajien käsitykset termistä kulttuuri ja myös nykyaikaisista kielen opetuksen teorioista ovat jäsentymättömiä. Syynä tähän voidaan nähdä tutkimuksen puute Kiinassa.
Vastauslomakkkeiden lisäksi tutkielmaa varten analysoitiin kaksi englannin oppikirjasarjaa (vuosilta 1982 ja 1993), joita käytetään Kiinassa 11-18 -vuotiaiden opetuksessa. Analysointi tehtiin Risagerin mallilla, joka arvioi kulttuurista sisältöä alkeisopetuksessa Euroopassa käytettävissä oppikirjoissa. Lopputulos oli, että oppikirjasarjat kyllä käsittelevät kulttuuria mutta hyvin pinnallisesti. Todellinen kuva kohdemaasta, sen kansasta ja heidän elämäntavoistaan ei välity. Tutkimustulos on masentava ja kertoo edelleen siitä, ettei kielen opetuksen teorioita ole omaksuttu.
Käsityksen kulttuurisen elementin tärkeydestä kielten opetuksessa tultua perustelluksi ja kielten opetuksen nykytilanteen tultua kuvatuksi, tutkielma esittää, miten kulttuurin opetus käytännössä voisi nivoutua kielen opetukseen. Tutkielma antaa mallin kielen ja kulttuurin opetukseen 11-18 -vuotiaiden opetuksessa ja osoittaa kulttuurin opetuksen virallistamisen tärkeyden Kiinan vieraan kielen opetuksessa. Tutkielman väittämä on, että kulttuuriset tavoitteet on selkeytettävä opetuksen ideologiana ja niiden on alusta saakka konkretisoiduttava 11-18 -vuotiaiden vieraan kielen oppimistilanteissa. Vasta tämän jälkeen kannattaa tarkastella sellaisia elementtejä opetuksessa kuten kulttuurista tietoainesta, havainnollistamistekniikoita, kulttuurisen osaamisen arviointia jne.
Tutkielma esittää parannuksia kulttuurin opetukseen kielen opetuksessa 11-18 - vuotiaille Kiinassa nostamalla esiin ongelmia, jotka heijastuvat kysymyslomakkeiden vastauksissa. Näitä ongelmia ovat mm. opettajien epäpätevyys opettaa kulttuuria kielen opetuksen osana, opetusmateriaalien puute ja ajan puute. Tutkielmassa esitetään ratkaisuksi oppikirjojen muokkaamista niin, että ne pyrkivät opettamaan kulttuuria, ja vastaavanlaisten opettajanoppaiden laatimista, jotka sisältäisivät paljon enemmän kulttuurista informaatiota kuin nykyiset opettajanoppaat. Opettajia pitäisi myös jatkokouluttaa tällä opetuksen alueella.
Toinen keskeinen ongelma on tutkimuksen ja tutkimusperinteen vähäisyys niin itse kielen opetuksessa kuin kielen opetuksen teoriassakin. Tutkielma esittääkin tutkimuksen lisäämistä Kiinassa, jotta kulttuurin opettamiselle kielen opetuksessa luotaisiin vankka pohja.
Tämän tutkielman tarkoituksena ei ole vain osallistua tieteelliseen keskusteluun kulttuurin opetuksesta kulttuurienvälisen kommunikaation näkökulmasta vaan myös luoda uusia näkökulmia kultturienvälisen ymmärtämisen ulottuvuuteen ja täydentää tieteellistä keskustelua kielen opetuksesta Kiinassa. Lisäksi Kiinan vieraan kielen opetuksesta ja sen tutkimuksesta tehdyn yksityiskohtaisen kuvauksen ja arvioinnin toivotaan innoittavan länsimaisia tutkijoita tarkastelemaan Kiinan vieraan kielen opetusta systemaattisesti, jotta sitä voidaan parantaa ja parannukset viedä systemaatisesti käytäntöön. Tutkielman esittämän kritiikin länsimaisia käytänteitä kohtaan ja esiintuotujen parannusehdotusten Kiinan vieraan kielen opetuksesta toivotaan saavan aikaan parannuksia myös länsimaisessa vieraan kielen opetuksessa.
