Puulattian kunnossapito on uuden, lupaavan brittikirjailijan nerokkaan hauska esikoisromaani. Tarinan minäkertoja asettuu kuukaudeksi asumaan ystävänsä Oskarin asuntoon ja hoitamaan tämän kissoja isännän matkustaessa Atlantin yli järjestelemään avioeroaan. Tehtävä kuulostaa helpolta: kissojen ruokintaa, roskien viemistä ja uuden uutukaisten hienojen puulattioiden varjelemista. Mutta päivien kuluessa ja isännän punaviinivaraston huvetessa pienet vastoinkäymiset alkavat paisua suuremmiksi pulmiksi, kunnes kertoja tajuaa tärvelleensä kenties peruuttamattomasti Oskarin asunnon ja ehkä myös koko ystävyyden.

Tarina kertoo ehkä enemmän poissaolevasta isännästä ja tämän neuroottisesta suhteesta elämään kuin itse päähenkilöstä, joka turhaan koettaa noudattaa lukemattomille muistilapuille kirjoitettuja säntillisiä ohjeita. Asunto on eräänlainen täydellisyyden metafora - se edustaa ihanteellista elämää, josta kertoja haaveilee. Tuhon edetessä vääjäämättömästi hänen on pakko oppia hyväksymään se, että jotkut asiat elämässä eivät voi toteutua ilman, että niistä jää jälkiä.