Suomen sotilasviranomaisten leireillä kuoli 1939-44 yhteensä lähes 24 000 sotavankia ja siviilihenkilöä. Teos valaisee leiriläisten kuolinsyitä ja Suomen vastuuta leiriläisten huollon laiminlyönneistä talvi-, jatko- ja Lapin sodan aikana sekä Itä-Karjalan keskitys- ja siirtoleireillä ja Miehikkälän siviilileirissä.
Erityisen tuhoisa vuosi oli 1942, jolloin kuoli yli 19 000 leiriläistä. Sotavankien ja siviilileiriläisten henkilökortteihin perustuvan tutkimuksen mukaan valtaosa heistä menehtyi tauteihin, pieni osa vartiomiehistön ja päällystön luoteihin. Yleisen käsityksen mukaan sotavanki- ja siviilileirien joukkokuolleisuus talvella 1941-42 johtui nälästä, kun yleinen elintarvikepula ei mahdollistanut riittäviä muona-annoksia leiriläisille ja hoidokeille. Lars Westerlundin tutkimus osoittaa, että syy oli myös ruokajakelussa: huoltoporras, päällystö, vartiomiehistö ja suomalaisten suosimat luottovangit anastivat osan leiriläisille tarkoitetusta muonasta.
Teos perustuu Kansallisarkiston laajaan tutkimushankkeeseen Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939-55.