Kokoelma sisältää seitsemän lyhyttä kertomusta. Se alkaa 21-vuotiaan Voltairen kepeästä itämaishenkisestä sadusta ja loppuu 73-vuotiaan raivokkaaseen, mutta hauskaan taistelupamflettiin.

Silmäpuoli kantaja (1717) kuvailee ihastusta kauniiseen prinsessan. Siinä ilmenee vahvoja vaikutteita Tuhannesta ja yhdestä yöstä.

Kaksi lohdun saanutta (1756) kertoo yrityksistä lohduttaa surevaa kertomalla muiden kärsimyksestä, mutta kertoja kohtaa lopulta itsekin lohduttoman menetyksen.

Hyvän bramiinin tarinassa (1759) oppinut bramiini kärsii siitä, ettei löydä perimmäisiin kysymyksiin vastausta. Naapurissa asuva tyhmä eukko on sen sijaan onnellinen, sillä hän ottaa elämän sellaisenaan.

Jeannot ja Colin (1764) on hauska moraalinen satiiri tyhmyydestä ja pöyhkeydestä. Äkkirikastunut perhe luulee, että onnea saa rahalla, mutta tyhjän päälle rakennettu elämä romahtaa.

Pieni harhautuminen (1766) kertoo sokeista, jotka väittelevät väreistä ja uskovat sokeaa diktaattoriaan.

Intialainen seikkailu (1766) liittyy tositapaukseen, katolisen kirkon langettamaan mielivaltaiseen kuolemantuomioon. Tarinassa Pythagoras kääntyy kasvissyöjäksi ja pelastaa kaksi ihmistä inkvisition liekeistä, mutta kuolee itse tulipalossa.

Amabedin kirjeet (1769) on Voltairen kiihkein teksti katolisen kirkon ahneutta, valtaa, materialismia, kansan riistoa ja kolonialismia vastaan. Kertomus sijoittuu vuoteen 1512. Tarinassa italialainen dominikaanimunkki järjestää intialaisen nuorenparin vankilaan saadakseen tytön ansaan ja raiskaa hänet. Munkki ja nuoripari viedään Roomaan paavin kuultavaksi, mutta Roomassa juhlitaankin uuden paavin valintaa ja luullaan intialaisia käännynnäisiksi. Munkin tuomiosta ei ole puhettakaan.

Ranskalainen valistusfilosofi Voltaire (1694–1778) on noussut ajankohtaiseksi terrorismin myötä, sillä hän taisteli suvaitsemattomuutta ja uskonnollista fanaattisuutta vastaan ja puolusti sivistystä ja vapautta.